perjantai 30. lokakuuta 2015

Tulienergiaa!

Nyt on oikein hyvä aika katsella kortit tulevaan viikonloppuun! Täytyy sanoa, että aikamoista tulienergiaa on luvassa, oletteko jo huomanneet?

Lähimenneisyydessä vaikuttaa SAUVOJEN KUNINGATAR




- itsetuntemus, sisäinen rauha, viisaat neuvot, kypsyys, myötätunto, muutos-

"Tarina kertoo että Kuningattarella oli muinoin musta tukka. Hänen seurassaan kulkevan pantterin turkki oli myös musta. Kuningattaren läpikäymä suuri muutos teki hänen tukastaan kullanvaalean ja muutti pantterin leijonaksi. Kuningattaren ymmärrys aikaisemmasta tilanteestaan täytti hänet kuitenkin myötätunnolla niitä kohtaan, jotka eivät vielä olleet vapaita. Kyetäkseen auttamaan muita hän halusikin tukkansa olevan punaruskean ja leijonansa leopardin. Leopardin mustat läikät ovat menneisyydessä vallinneesta pimeydestä." 

  "On usein hyvin intuitiivinen, luova ja jopa selvännäköinen. Hänellä on taito vetää ihmisiä puoleensa."

Olet tehnyt töitä itsesi kanssa ja edistynyt. Nyt on aika oppia jakamaan se muiden kanssa. Anna itsetuntemuksesi ilmetä jokapäiväisessä elämässä Antaudu intohimoisesti elämän pyörteisiin ja suuntaa kaikki energiasi siihen, mitä kulloinkin teet. Anna ilosi, lämpösi ja huumorintajusi koskettaa muita ihmisiä. Kuuntele tarkoin sisäistä ääntäsi ja intuitiotasi ja anna itsetuntemuksesi näkyä kaikessa mitä teet. Käytä voimaasi ja luovuttasi rakentavasti ja herkästi. Kun huomaat, että neuvojasi tarvitaan, älä epäröi käyttää niitä.

Olen säteilevä olento täynnä valoa ja rakkautta!
 
Hyväksy syvältä ravistelevat, ehkä tuskallisetkin elämänmuutokset. Niidenkin tehtävänä on viedä sinua lähemmäksi sisäistä täyttymystäsi.
***
 
Tätä hetkeä edustaa SAUVAT 5. TAISTELU

  

- rajoittaminen, turhat jännitteet, ristiriidat, turha ponnistelu, taistelu tai alistuminen, tukahdutettu energia, omien voimavarojen tiedostaminen-
 
Tämä kortti kuvastaa yrittämistä, sinnikkyyttä ja tervettä kilpailuhenkeä. Kilpaileminen ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on kuin leikki, josta voi nauttia. Kortti ilmentää myös ryhmässä toimimista ja sitä, miten tärkeää on löytää yhteisiä näkemyksiä ja päämääriä sen sijaan, että voimavaroja tuhlataan turhaan kiistelyyn. Kortti kuvaa luovaa voimaa, joka etsii purkautumiskanavia. Sauvojen 5. symboloi myös kokemusten hankkimista rauhassa, turhia kiirehtimättä.

Etsi sopiva tapa saada sisälläsi oleva patoutunut energia liikeelle. Luova toiminta muodossa tai toisessa on nyt hyvästä. Etsi ystäviä, jotka ymmärtävät sinua, ja joiden kanssa voit olla oma itsesi ja ilmaista myös turhautumisen ja ahdistuksen tunteita. Voi myös purkaa tarmoasi fyysiseen toimintaan. Pääasia on, että saat energiasi liikkeelle. Muista kuitenkin säilyttää leikkisä asenne toiminnassasi.

- Huomaa, että voit itse olla menestyksesi ja täyttymyksesi tiellä. Yritä päästä irti rajallisista käsityksistäsi.
   
"Millaisia ylittämättömiä esteitä näyttää olevan sinun itsesi ja päämääriesi saavuttamisen välillä? Miltä edessäsi oleva velvollisuuksien ja tehtävien suma näyttää juuri nyt?"

"Etene vähitellen, ota kaikki vähän rennommin."

"Annan itselleni mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa."
***

Lähitulevaisuudessa vaikuttaa SAUVAT 7. ROHKEUS

 

-rohkeus, uskallus, sysäys, riskien ottaminen, ei kompromisseja-

Tässä kortissa rohkeus on rohkeutta laajentaa henkilökohtaista kokemustasi. Rohkeus on syntynyt kyvyistäsi oppia menneistä kokemuksistasi. Jos käytät oppimaasi, voit ottaa lisää riskejä tietoisemmin. Tämä kortti on vastuuntunnon, muutoksen ja tasapainon kortti. Se kuvaa myös viisautta ja henkistä voimaa ja kykyä toimia selkeästi. Se vaatii seisomaan horjumatta, kompromisseja tekemättä, niiden näkökantojen takana, jotka ovat tärkeitä. Tämä kortti peräänkuuluttaa omaan intuitioon ja omiin kokemuksiin luottamista ja kaikesta itse- epäilystä luopumista. Se on myös totuuden kortti; totuus sellaisena kuin se on.

Itselleen uskollisena ja aitona pysyminen merkitsee oman totuutensa puolustamista silloinkin, kun kohtaa valtavaa vastusta. Luota omaan voimaasi. Nykyisessä tilanteessasi sinun on puolustettava itseäsi mihin hintaan hyvänsä.

Ilmaisen oman totuuteni avoimesti ja rehellisesti.

Matkallasi menestykseen ja täyttymykseen sinun on puolustettava urheasti näkemyksiäsi ja ilmaistava rohkeutesi ja voimasi.

***
Hyvää viikonloppua Sinulle!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Keskiviikon meditaatiokortit

Huomenta!

Tänä aamuna nostan kaksi korttia päivän meditaatiokorteiksi. Kaksi toisistaan täysin erilaiset kortit ilmestyivät pöytään kertomaan sanomaansa.

Ensimmäiseksi tuli SAUVAT 4. TÄYDENTYMINEN


 
"täydentyminen, yhtenäisyys, uuden alun mahdollisuus, rohkeat ratkaisut, rakkauden puhdistuminen"

Tämä kortti kuvaa täyttymystä ja tyytyväisyyttä sekä uusien asioiden aloittamista. Vanha täytyy saada päätökseen ennenkuin uusi voi alkaa. Ihmissuhteissa oleva jännite voi olla myönteistä, jos molempien osapuolien yksilöllisyys otetaan huomioon ja sitä kunnioitetaan. Kortti kuvastaa myös positiivista vastuun ottamista.

Jotain kaunista on tulossa ihmissuhteisiisi. Saatat huomata sen ensin siitä, että vakiintunut tilanne asetetaan kyseenalaiseksi ja siitä puhutaan avoimesti. Vanhan selkiinnyttäminen on uuden ykseyden, uuden alun, edellytys. Kun teet parhaasi ja nautit siitä, mitä teet, voit tuntea tyytyväisyyttä ja rauhaa. Nyt sinun on todella aika nauttia aikaansaannoksistasi ja myös tehdä aivan uudenlaisia, raikkaita aloitteita ja suunnitelmia. Kortti saattaa viitata myös uuden ihmissuhteen aloittamiseen. Sitä ennen kaikki vanha on selvitettävä. Jos pidät jostain ihmisestä, näytä se hänelle. Toimi ylipäätään yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joista pidät ja joiden kanssa tunnet olosi kotoisaksi.

Oletko valmis hyväksymään kumppanisi sellaisena kuin hän on, erovaisuuksistanne huolimatta? 

Mitkä asiat täytyy saada selkiinnyttää tai ratkaista välittömästi? Osaatko päästää irti menneestä?
Juhlin elämää!!!
 
Vanhan loppuunsaattaminen vapauttaa minut aloittamaan uutta.

***
Toiseksi: MALJOJEN PRINSSI

-Halut, toiveet, intohimo, transformaation mahdollisuus, seksuaalisuus, muutos-

Maljojen prinssin keskeisin tehtävä on hallita täydellisesti tunne-elämän tarpeita. Ilma veden elementtiin yhdistyneenä symboloi suurta intohimoa. Toiveet ja halut täytyy huomata ja tiedostaa. Ne ovat perusvoimia, jotka ajavat meitä eteenpäin elämässä. Niitä on mahdollista käyttää vain, jos olet hereillä ja valpas.

Kortti symboloi tietoisuutta ja oman sisäisen äänen kuuntelemista tienä syvimpien toideiden ja tarpeiden tunnistamiseen.

Hyväksy seksuaaliset tarpeesi ja intohimosi ja elä ne tietoisesti. Saat paljon tehdessäsi niin. Antaudu täysin kokemuksille ja tarkkaile itseäsi tehdessäsi niin. Arvosta kehoasi yhtä paljon kuin henkisiä arvojasikin.

Mitä salaisia toiveitasi et halua hyväksyä?

Vietä joka päivä vähän aikaa luomalla mielikuvia haluistasi kadottamatta itseäsi niihin.

Uskallan nyt toteuttaa seksuaaliset haluni ja toiveeni. Se tekee minusta elinvoimaisemman ja tyytyväisemmän.

Todelliseen menestykseen kuuluvat myös vahvat tunteet ja intohimo. Ne kuvastavat voimaasi ja elämänhaluasi.
***
Mukavaa keskiviikkoa Sinulle!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Tunteikas viikko

Huomenta!

Katsotaanpa alkuviikon näkymät. Pitää kyllä sanoa, että tunteikasta viikkoa on tiedossa. Kaikki kolme korttia kuuluvat maljojen piiriin ja varsinkin nämä kaksi ensimmäistä voi tulkita jopa vähän negatiivisesti. Onneksi lopussa kiitos seisoo ja parempaan ollaan menossa, sillä onnellisuus meitä tälläkin viikolla odottaa!

Lähimenneisyys: MALJAT 8. UUPUMUS

 
-Lamaannus, tukketutuminen, tunteiden estyneisyys, laiskuus, epäselvyys, tunteiden suo.

Liian paljon nautintoja ja hemmottelua! Olet jo tarpeeksi energiaasi ihmisiin, jotka eivät anna sinulle mitään. Olet täyttänyt heidät energiallasi, mutta he olivat kuin pohjattomia tynnyreitä. Tunnet itsesi tyhjäksi ja kuiviin imetyksi. 
Kortti kuvaa kyllästymistä nykyiseen elämäntyyliin ja tarvetta löytää elämälle jokin syvempi tarkoitus. Kortti kuvaa tämän uudenlaisen energian ja täyttymyksen tunteen etsimistä niin sisäisestä kuin ulkoisestakin maailmasta. Kortti symboloi muutosta, vanhan taakse jättämistä ja uuden löytämistä. 
 Tämä maalaus kertoo ihmissuhteista, joissa energian virtaaminen on pysähtynyt. Sinun on aika katsoa itseäsi, asettaa rajoja ja sanoa "ei." Se, että kohdistat rakkautesi ihmisiin, joilta ei saa mitään, saattaa johtua vanhasta käyttäytymismallista. Tämä saattaa olla merkki siitä, että pelkäät hyväksyä rakkautta.
***
Tämä hetki: MALJAT 5. PETTYMYS
  Five of Cups
 "täyttymättömät odotukset, menetetty tasapainon tunne, ongelmalliset suhteet, odottamattomat häiriötekijät."
 
Porttikortti. Menetys, surutyö.Matka kohti valoisampaa tulevaisuutta, pysyvyyteen ja jatkuvuuteen.

Kultaiset maljat ovat muuttuneet lasisiksi. Ne ovat tyhjiä ja helposti särkyviä. Materia on voittanut henkisyyden. Odotukset olivat aivan liian suuria. Jokin odottamaton tapahtuma, ehkäpä vain ajattelematon reaktio, on äkillisesti tuhonnut odotukset.

Tämä kortti symboloi surua ja epäonnistumisen pelkoa. Se on tunteenomaista reagoimista johonkin sellaiseen, minkä ihminen menettää tai mitä hän ei saa. Asiat eivät kuitenkaan ole aina siltä miltä ne näyttävät. Toivoa ei ole menetetty; uuden alku on aivan lähellä. Tämä kortti kuvastaa myös herkkyyttä, haavoittuvaisuutta ja syvästi koettuja tunteita. Kortti saattaa kertoa myös siitä, etteivät tähän saakka nautintoa tuottaneet asiat enää tyydytä.

Joko jotkin aivan liian suuret odotuksesi ovat nyt tuhoutuneet tai sitten jossain syvällä sisimmässäsi väijyy pettymyksen pelko. Nyt on hyvä aika oppia tästä tilanteesta.

Millä elämäsi alueella pelkäät pettymyksiä? Mitä olet oppinut tähän mennessä kokemistasi pettymyksistä? Miten voit välttää pettymykset?

Tulen tuntemaan oman todellisuuteni, kun opin näkemään millaisissa tilanteissa huijaan itseäni tai kieltäydyn kuuntelemasta omaa sisäistä ääntäni.

 ***
 Lähitulevaisuus: MALJAT 9. ONNELLISUUS
 

- siunaus, onni, sopusointu, syvä ilo,hiljainen tyytyväisyys, syvä rakkaus-
Kortti edustaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia; se on ilon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden symboli. Tämä kortti kuvataa ylitsevuotavaa rakkautaa sekä lujaa ja tervettä itseluottamusta. Myönteinen mieliala ja asenne luovat hyvää pohjaa myös tulevaisuudelle. Kortti edustaa luovaa mielikuvituksen käyttöä sekä kykyä toteuttaa toiveet. 
 
"Tämä hetki on täynnä harmoniaa ja sisäistä iloa. Avaudu sille täysin. Älä menetä tätä tilaisuutta! Kortti ilmentää iloa, avoimuutta ja jakamista, jotka kumpuavat ylitsevuotavasta rakkaudesta; rakkautenne säteily vetää myös muita ihmisiä puoleensa, jos he vain ovat sille avoimia. Kortin ilmentämä onni ei rajoitu yhteen ihmiseen. Haluat jakaa myös muiden kanssa sen, mitä olet kokenut Hänen kanssaan. Säteilystäsi voivat nauttia kaikki, jotka ovat sille avoimia; he vain vahvistavat ja syventävät onneasi."

Mitä enemmän ilmennät ja jaat iloa, sitä enemmän iloa virtaa sinulle takaisin rikastuttaen elämääsi.

***
Oikein tarmokasta viikkoa Sinulle! 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Värikollaasi numero 8

Tämän viikon haasteväreinä ovat petroolin sininen sekä ihon väri.

Petroolin sininen tuntuu aluksi vaikealta, mutta on loppujen lopuksi melko helppo löytää. Ihon väriäkin löytyy kyllä, kun käyttää vähän mielikuvitusta.

Tämä kollaasi on sillisalaatti. Olkaapa hyvät!


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Päivän meditaatiokortti

Huomenta!

Niinhän siinä kävi, kun kelloja siirrettiin, että meikäläinen heräsi sitten jo klo 5.00. No, on ainakin vapaa-aikaa koko päivän edestä!

Jokin erityinen tunne on minua nyt viime päivät vaivannut. Mieleeni nousee se Miekkojen 3. Suru, jonka nostin perjantaina kuvaamaan tätä hetkeä. Surullinen olo tässä on ollutkin. Rakas vierellä, mutta silti niin paha olla. Olen oikeastaan aika tyytymätön kaikkeen tällä hetkellä, ehkä eniten asuntooni, sillä meillä on ahdasta. Se pitäisi pankkiin mennä ja kysyä lainaa ja siitä sitten lähteä työstämään asiaa eteenpäin. En ole halunnut ajatella koko asiaa aikaisemmin. Siis lainan hakemista. Mutta niinhän ne kaikki tekee!

Mutta mennäänpäs nyt näihin henkisiin asioihin ja päivän meditaatioon. Kuka on sitten herännyt mitenkin?

SAUVAT 5. TAISTELU
 

- rajoittaminen, turhat jännitteet, ristiriidat, turha ponnistelu, taistelu tai alistuminen, tukahdutettu energia, omien voimavarojen tiedostaminen-
 
Tämä kortti kuvastaa yrittämistä, sinnikkyyttä ja tervettä kilpailuhenkeä. Kilpaileminen ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on kuin leikki, josta voi nauttia. Kortti ilmentää myös ryhmässä toimimista ja sitä, miten tärkeää on löytää yhteisiä näkemyksiä ja päämääriä sen sijaan, että voimavaroja tuhlataan turhaan kiistelyyn. Kortti kuvaa luovaa voimaa, joka etsii purkautumiskanavia. Sauvojen 5. symboloi myös kokemusten hankkimista rauhassa, turhia kiirehtimättä.

Etsi sopiva tapa saada sisälläsi oleva patoutunut energia liikeelle. Luova toiminta muodossa tai toisessa on nyt hyvästä. Etsi ystäviä, jotka ymmärtävät sinua, ja joiden kanssa voit olla oma itsesi ja ilmaista myös turhautumisen ja ahdistuksen tunteita. Voi myös purkaa tarmoasi fyysiseen toimintaan. Pääasia on, että saat energiasi liikkeelle. Muista kuitenkin säilyttää leikkisä asenne toiminnassasi.

- Huomaa, että voit itse olla menestyksesi ja täyttymyksesi tiellä. Yritä päästä irti rajallisista käsityksistäsi.
   
"Millaisia ylittämättömiä esteitä näyttää olevan sinun itsesi ja päämääriesi saavuttamisen välillä? Miltä edessäsi oleva velvollisuuksien ja tehtävien suma näyttää juuri nyt?"

"Etene vähitellen, ota kaikki vähän rennommin."

"Annan itselleni mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa."
***
Mainiota, että tuohon nostettiin taas tämä fyysisyys. Jotenkin tuntuu siltä että oikein kaipaan jotain fyysistä toimintaa...Energia on tosiaan jämähtänyt ja olen tyytymätön vähän kaikkeen. Toivon että tästä tulee kuitenkin hyvä päivä, sillä jo tuo pelkkä ajatus ns. taistelusta saa voimani loppumaan jo alkumetreillä.

Mukavaa päivää Sinulle! 

lauantai 24. lokakuuta 2015

Päivän meditaatiokortti

Huomenta!

Tänään otamme vain yhden meditaatiokortin. Sehän on MIEKAT 6. TIEDE



- kyky eritellä ja yhdistää ideoita; kaikenkattava näkemys; kaiken kattava ymmärrys, puolueettomuus-

Miekkojen 6. symboloi kommunikaatiota, henkisyyttä, rauhaa ja sopussointua. Kortti kuvaa ikään kuin matkaa tuntemattomaan sekä niitä uusia mahdollisuuksia, joita tuo matka tarjoaa. Se symboloi myös kärsivällisyyttä, objektiivisuutta, harkintaa ja odottamista. Kortin taustan sirpaleisuus muistuttaa siitä, että on tärkeää olla hajottamatta itseään liian moneen suuntaan ja että liiallinen analysointi pikemminkin rikkoo kuin eheyttää.
"Kuljet rauhallisempaa aikaa kohti. Surua tai haikeutta on ilmassa. Matkat ja muutto kauas voivat olla mahdollisia. Matka voi olla henkinenkin. Harmonia palaa. Kun olet kokenut raskaita aikoja, tämä kortti lupaa parempaa tulevaa." 
 
Kun mieleesi laskeutuu hiljaisuus, voit oivaltaa asiat uudella ja syvällisemmällä tavalla. Ole kärsivällinen äläkä kiirehdi turhaan.
***
Miekkojen kortit jatkavat voittokulkuaan. Juuri äsken aamulla tutustuin paremmin Miekkojen ilmaelementtiin sekä sen astrologisiin merkkeihin, Kaksosiin, Vesimieheen ja Vaakaan. Mielenkiintoista, jotten sanoisi!

Mukavaa päivää Sinulle!

 

perjantai 23. lokakuuta 2015

Ai jai se on perjantai!

Huomenta!

Täällä sitä ollaan taas aamukahvilla kukon laulun aikaan ja voi että, se on perjantai. Kaksi vapaa päivää edessä! Nyt olisi tarkoitus katsoa perinteinen kolmen kortin kimara, mitä viikonloppu tuokaan tullessaan!

Lähimenneisyys: MIEKAT 7. TURHAUTUMINEN
 

-lannistuminen, epätoivo, epävakaisuus, olemassaolon pelko, negatiiviset odotukset-

Nämä kirjaimellisesti tuhoavat ajatukset on otettava vakavasti. Todellisuus on jotakuinkin erilainen kuin sinun nykyinen käsityksesi siitä. Pian voit jo nauraa epäilyksillesi.

Peloillasi ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa! Herää jo näkemään, mitä todella tapahtuu.

Millä elämäsi alueilla kutistat itsesi rajoittuneiden käsitysten vuoksi? Millaisia rajoittuneet uskomuksesi ovat?

Minulla on kaikki mitä tarvitsen saavuttaakseni sen, mitä kaikkein eniten kaipaan. 

***
Tämä hetki: MIEKAT 3. SURU
 
-huolet, epäilykset, selkeyden puute, raskasmielisyys, masennus, kolmen ihmisen välisissä suhteissa esiintyvä jännite-

Tämä kortti on kehotus tehdä selkeitä, yksiselitteisiä päätöksiä. Vain siten menetetty tasapaino voidaan saada takaisin.
Millaisia päätöksiä sinun on vaikea tehdä tai kohdata?

Irtaudu ahdasmielisyydestä, niin pelkosi ja surusi kaikkoavat. Ole avoin ja haavoittuvainen, uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hyväksy elämä sellaisena kuin se on. Joskus se on iloa, joskus surua ja kipua ja joskus olet vain ilman mitään tunteita. Älä anna pelkojesi olla esteenä täysipainoisille ihmissuhteille. Tämä kortti on haaste sinulle ja sisäiselle kasvullesi. Muista että suurikin tuska muuttuu lopulta iloksi ja rakkaudeksi. 
Kenenkään ei ole mahdollista olla joka hetki onnellinen. Nyt kokemasi vaikeudet johdattavat sinua lopulta oikeaan suuntaan, kun et takerru niihin. Älä usko kaikkea mitä mielesi sanoo!***
Lähitulevaisuus: LANTIT 6. MENESTYS


-menestys, saavutus, muutos parempaan, tuotteliaisuus-

Tämä on hyvä kortti kaikenlaisia yrityksiä varten! Ota menestyksesi avoimesti vastaan. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin lahja, jonka voit ottaa vastaan kiitollisena ja nöyränä. Todellinen menestys tulee siitä, kun olet oppinut palvelemaan. Tällainen menestys rikastuttaa olemuksesi kaikkia puolia.

Mitä menestys merkitsee sinulle tällä hetkellä?

 "Menestyksen edellytys on oman arvonsa tiedostaminen. Aito itsensä arvostaminen syntyy vain syvällisen ja perinpohjaisen itsensä tuntemisen kautta."

***
Parempaan päin ollaan siis menossa :-) Oikein ihanaa viikonloppua Sinulle! Otetaan menestyminen avosylin vastaan!!!

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Värikollaasi 7

Tämän viikon värit ovat vaaleanpunainen, metsän vihreä sekä liidun väri.


On päätösten aika; viisas neuvo

Huomenta!

Uni loppui kesken. Nyt tarvitaan viisasta neuvoa, koska en osaa tehdä päätöstä. Siispä katson, mitä tarot- kortit kertovat ja vastaavat.

1. Kyseinen ongelma MIEKKOJEN 3. SURU

 
-huolet, epäilykset, selkeyden puute, raskasmielisyys, masennus, kolmen ihmisen välisissä suhteissa esiintyvä jännite-

Tämä kortti on kehotus tehdä selkeitä, yksiselitteisiä päätöksiä. Vain siten menetetty tasapaino voidaan saada takaisin.
Millaisia päätöksiä sinun on vaikea tehdä tai kohdata?
Irtaudu ahdasmielisyydestä, niin pelkosi ja surusi kaikkoavat. Ole avoin ja haavoittuvainen, uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hyväksy elämä sellaisena kuin se on. Joskus se on iloa, joskus surua ja kipua ja joskus olet vain ilman mitään tunteita. Älä anna pelkojesi olla esteenä täysipainoisille ihmissuhteille. Tämä kortti on haaste sinulle ja sisäiselle kasvullesi. Muista että suurikin tuska muuttuu lopulta iloksi ja rakkaudeksi. 
Kenenkään ei ole mahdollista olla joka hetki onnellinen. Nyt kokemasi vaikeudet johdattavat sinua lopulta oikeaan suuntaan, kun et takerru niihin. Älä usko kaikkea mitä mielesi sanoo!

( Tätähän minä juuri olen ja esitän. Ongelmana on päättämättömyys, jota varjostaa nimenomaan pelot ja päättämättömyys. Irtaudu ahdasmielisyydestä....Hmmm...eilenkin sattui sellainen tilanne joka loppujen lopuksi ärsytti minua. Sitten muistin eilisen teemakortin, Miekkojen Prinsessan ja totesin, että ei tämä elämä niin vakavaa olekaan...Älä ota itseäsi liian vakavasti. Ehkä tämänkin ongelman suhteen olen kehitellyt nyt kärpäsestä härkäsen. En voi muuta sanoa. )
***

2. Päämäärä MIEKKOJEN 9. JULMUUS

-Viha itseä kohtaan, ivallisuus, ajattelemattomuus, raakuus, julmuus, kostonhalu, ilkeys, kataluus, rankaiseminen- 

Tämä kortti osoittaa taipumustasi julmaan itsesi vähättelyyn.

Sinun on täysin tiedostettava ja ymmärrettävä tämä käyttäymismalli ennen kuin kykenet pääsemään siitä eroon.

Se osoittaa taipumusta voimakkaalla Mars- energialla tapahtuvaan itsensä vähättelyyn. Vanhempien tai opettajien lapsuudessasi sinuun kohdistamat tuhoavat syytökset vaikuttavat sinuun yhä edelleen viiltävästi kuin silloin. Nyt vain olet ottanut kantaaksesi syyttäjän roolin. 

 Tämä voi tapahtua kahden eri henkilön välisenä sisäisenä väittelynä tai kahden eri näkökulman välisenä ristiriitana. Pelkäät ratkaisevan päätöksen tekemistä ja sitten mustaat itseäsi päättämättömyytesi vuoksi. Tai sitten päätät jotain ja sen jälkeen kidutat itseäsi tuntemalla huonoa omaatuntoa siitä, että muka päätitkin väärin.   

"Tunnustan ja ymmärrän omat ja toisten virheet- ja annan anteeksi."

***

3. Asiat, joista luovuttava NARRI


"Avoimuus, luottamus, valmius riskien ottamiseen, rohkeus seisoa omilla jaloillaan, vapaus, riippumattomuus, luovuus, suuret mahdollisuudet, mahdollisuus ottaa merkittävä askel elämässäsi, sydämen äänen kuunteleminen. Olet valmis uuteen alkuun, kenties jopa merkittävään elämänmuutokseen. Antaudu, uskalla hypätä tuntemattomaan, vaikka pelko yrittäisikin pidätellä sinua. Luota sydämesi ääneen."

 "Narri kehottaa sinua antautumaan rakkauden vietäväksi. Kokeile jotain epätavallista ja hyppää rohkeasti tuntemattomaan. Se tuo mukanaan epävarmuuden mutta myös vapauden. Suhteenne on aito ja arvokas vasta, kun pystytte olemaan avoimia ja sanomaan toisillenne asioita, joiden vaikutusta että osaa ennakoida. Avoimuus tarkoittaa että voit kertoa Hänelle kaiken, mitä sisälläsi on - sanallisesti tai sanattomasti. Narrin ilmentämä vapaus tarkoittaa, että unohdat muilta omaksutut käsitykset, normit ja velvollisuudet. Seuraa sydämesi ääntä."

  Jos rohkenet antautua elämään todella täyttä elämää, sinulle voi tapahtua mitä hämmästyttävimpiä asioita.

  Tästä lähtien seuraan sydämeni ääntä. Olen avoin ja valmis menemään minne tahansa se minut kuljettaakin. 

***

4. Asiat joille oltava avoimempi MALJAT 9. ONNELLISUUS

 

- siunaus, onni, sopusointu, syvä ilo,hiljainen tyytyväisyys, syvä rakkaus-

Kortti edustaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia; se on ilon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden symboli. Tämä kortti kuvataa ylitsevuotavaa rakkautaa sekä lujaa ja tervettä itseluottamusta. Myönteinen mieliala ja asenne luovat hyvää pohjaa myös tulevaisuudelle. Kortti edustaa luovaa mielikuvituksen käyttöä sekä kykyä toteuttaa toiveet. 
 
"Tämä hetki on täynnä harmoniaa ja sisäistä iloa. Avaudu sille täysin. Älä menetä tätä tilaisuutta! Kortti ilmentää iloa, avoimuutta ja jakamista, jotka kumpuavat ylitsevuotavasta rakkaudesta; rakkautenne säteily vetää myös muita ihmisiä puoleensa, jos he vain ovat sille avoimia. Kortin ilmentämä onni ei rajoitu yhteen ihmiseen. Haluat jakaa myös muiden kanssa sen, mitä olet kokenut Hänen kanssaan. Säteilystäsi voivat nauttia kaikki, jotka ovat sille avoimia; he vain vahvistavat ja syventävät onneasi."

Mitä enemmän ilmennät ja jaat iloa, sitä enemmän iloa virtaa sinulle takaisin rikastuttaen elämääsi.

 ***

5. Viisas neuvo LANTTIEN ÄSSÄ

 

"Sisäinen ja ulkoinen rikkaus, suuri menestys, sielun ja ruumiin, hengen ja materian, taivaan ja maan yhdistäminen, eheys"

Lanttien Ässä heijastaa valmiuttasi elää ulkonaisesti ja sisäisesti rikasta elämää. Kaikki tarvittava on jo ulottuvillasi. Antaudu elämän runsaudelle ja opi käyttämään siipiäsi. 

"Muutos tuo onnea ja rikastuttaa elämää. Uusi tuo elämääsi enemmän pysyvyyttä ja turvallisuutta. Elämäsi on jatkuvan muutoksen alaista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa. Muutos laajentaa sinua ja loppujen lopuksi rikastuttaa sinua. Antaudu muutokselle luottavaisin mielin!"

Tasapaino, täyttymys ja hyvinvointi odottavat sinua! Ne kutsuvat sinua juhlimaan elämää ja nauttimaan siitä sen kaikilla tasoilla.

Yltäkylläisyys on luonnollinen olotilani. Se sallii minun ilmaista henkisyyttäni ja luovia mahdollisuuksiani tässä maailmassa.
***

Kivaa päivää Sinulle!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tiistain meditaatiokortti

Huomenta!

Tämä päivän teema on Miekkojen Prinsessa.

  

-avoin keskustelu, mullistavat muutokset, ristiriitojen kohtaaminen luovalla tavalla- pilvistä selkeyteen- mielialojen hallinta- kapina-
 

Prinsessa on matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta vihreässä puvussaan, jonka väri symboloi luovuutta. Hän tietää sisimmässään olevansa oikealla tiellä, eikä anna muiden mielipiteiden tai paheksunnan estää itseään. Prinsessan kapinallisuus synnyttää muissa mielenkuohuntaa ja moraalista närkästystä, mutta prinsessa tietää että hänen on kuunneltava omaa sisäistä ääntään. Hän suhtautuu ympäristöönsä välittömästi ja vilpittömästi ja ratkaisee eteensä tulevat ongelmat nuoruuden innolla. Energia on kevyttä, hän on kuin iloinen kulkuri, joka osaa nauttia elämästä. Kortti edustaa myös impulsiivisuutta, aktiivisuutta sekä uusien asioiden nopeaa omaksumista. Prinsessa on teräväkatseinen ja valmis ottamaan tilanteen vastaan sellaisena kuin se on. Hän ei ota arkisia ongelmia liian vakavasti.

Miekkojen Prinsessa kehottaa sinua nousemaan asioiden yläpuolelle, tekemään päätöksesi nopeasti sekä toimimaan tässä ja nyt. Kaikkiin asioihin ei tarvitse suhtautua kuoleman vakavasti. Arvosta parhaita puolia itsessäsi ja keskity ensin sellaisiin sinulle tärkeisiin asioihin, jotka on helppo ratkaista. Kun olet valmis, tulee sekin aika, kun voit käydä vaativimpien asioiden kimppuun. Älä aliarvioi kykyjäsi! Muista myös että nuorekkuus ei ole iästä kiinni!









"Ajatuksesi ja näkemyksesi saattavat ajoittain tuhota "pyhiä alttareita". Älä anna itsesi hautautua ilmassa lentäviin jätöksiin. Älä anna mielialojesi saada valtaa itsestäsi. Ole uskollinen todellisille ihanteillesi."

" Olen valmis ottamaan riskejä."

"Kapinani on positiivista, rakentavaa ja luovaa."

" En ota itseäni liian vakavasti."
***
Mukavaa päivää sinulle!

maanantai 19. lokakuuta 2015

On taas maanantai...

Huomenta!

Viikonlopusta on taas selvitty, toivottavasti Sinulla on ollut mukavaa. Meillä oli vähän erilainen viikonloppu, oltiin moikkaamassa kaveripariskuntaa toisella puolen lääniä ja kyllä sen valitettavasti huomaa, että ei vanha enää jaksa. Mukavaakin kyllä oli, mutta sanotaan näin, että oli kyllä kallis hotelliyö :-) Sunnuntaina sitten harmitti, kun voimaantumisen sijaan koin vain syvää uupumusta. Aurinko paistoi ja syksy oli kauneimmillaan, mutta minä vain lojuin sisällä, kun niin paljon väsytti.

Tilanne vaatii kuitenkin kolme korttia. Aluksi meinasin nostaa vain päivän meditaatiokortin, mutta sisäinen ääneni kehotti minua nostamaan kaikki kolme. Katsotaanpa.

Lähimenneisyys: MIEKAT 2. RAUHA


-sisäinen rauha- voima tehdä päätöksiä- henkistä rauhaa sisältäviin tilanteisiin tai ihmissuhteisiin liittyvät päätökset-



Miekkojen 2. edustaa mielenrauhan etsimistä, syvää halua tulla sinuiksi itsensä kanssa. Kortti kuvaa sitä, että todellinen tasapaino ja sisäinen rauha merkitsee myös liikettä ja uusia asioita; kaikki muuttuu jatkuvasti. Kortti saattaa viitata myös haluun vetäytyä joksikin aikaa omaan rauhaan ja pitää yhteydet ulkomaailmaan vähäisinä.



Jos sinulla on kaksi vaihtoehtoa, valitse niistä se, joka on lähinnä sydäntäsi. Kun teet oikeita valintoja, mielesi rauhoittuu ja löydät sisäisen tasapainon. Voit kokeilla myös joitakin kehoa ja mieltä rauhoittavia harjoituksia, kuten meditaatiota. Nauti tästä hetkestä.

Sisäinen rauha on erityislahja. Suojele sitä, mutta älä koskaan yritä takertua siihen.

" Rentoudu ja hiljenny. Kun olet sopusoinnussa itsesi ja elämäsi kanssa, olet sopusoinnussa myös ulkomaailman kanssa."

Varaa itsellesi aikaa syvään rentoutumiseen.! Nyt on hyvä aika tarkastella menneisyyttäsi, nykyisyyttäsi ja tulevaisuuttasi. Kirjoita näkemyksesi muistiin.

Mitkä elämäsi alueet ovat sinulle erityisen tärkeitä? Nyt voit rauhassa tehdä tarvittavat päätökset. 
Syvä rauha täyttää sydämeni.
 ***
Tämä hetki: TÄHTI

 

"Inspiraatio, kiteytyminen, itsetuntemus, säteily, selkeä näkemys, itseluottamus, yhteys maailmankaikkeuden tietämykseen" 
 
 "Elämääsi on tulossa uutta toivoa. Ajatukset selkiintyvät ja kirkastuvat. Inspiraatio, paraneminen. Kortti näyttää ajasta jolloin sinun on luotettava toivoon ja sisäiseen tunteeseen sillä et vielä näe kaikkea kovin selkeästi vaikka pikkuhiljaa asiat alkavatkin kirkastua. Tähtitaivaalla tähdet valaisevat tiesi, mutta et näe yhtä selkeästi kuin keskellä päivää. Luota kuitenkin tähtien valoon ja tiedä että kohta alkaa aurinkokin jälleen paistamaan ja kaikki kääntyy parhain päin. Aina on toivoa."

Anna tähtesi nousta, mutta pysy yhteydessä maahan. Luota ympäristöösi ja löydä tapa, joka sallii muidenkin olla osallisena siitä, mitä sinulle tapahtuu. Hedelmistään puu tunnetaan.
Oletko täysin tyytyväinen nykyiseen työhösi?

Se, mihin sisäisesti suuntaat energiasi, ilmenee myös ulkoisessa elämässäsi. Sinun on tarkoitus jakaa ajatuksesi ja ideasi muiden kanssa. Jos pidät ne omana tietonasi, niitä ei ole mahdollista hyödyntää täysmittaisesti.

***
Lähitulevaisuus: MALJOJEN ÄSSÄ
 

"Ylitsevuotava rakkaus, tunteiden selkeys, syvä itsensä rakastaminen, antaminen ja ottaminen."

Kortti kuvastaa viisasta rakkautta, kypsää tunne- elämää ja tietoista antautumista elämälle. Kortti kuvaa ihmistä, jolla on avoin ja luottavainen sydän ja joka yksinkertaisesti rakastaa. Tällainen ihminen ei suojele itseään eikä myöskään yritä tai ponnistele liikaa. Kortti symboloi myös taitoa ilmaista tunteet selkeästi ja puhtaasti sekä kykyä olla samanaikaisesti tietoinen niin sisäisestä kuin ulkoisesta todellisuudesta.

Anna luottamuksesi elämään ja rakkauteen kasvaa. Se tulee näkymään myös ihmissuhteissasi. Opit vähitellen hyväksymään rakkauden sellaisena kuin se on ja alat nauttimaan enemmän elämästä. Luottamus elämään inspiroi myös luovuuttasi. Silmäsi avautuvat kauneudelle ja kunnioituksesi toisia ihmisiä kohtaan kasvaa.

Sinulla on yhteys kaikkea ympäröivään rakkauteen. Se täyttää sinut ja voit jakaa sitä muille anteliaasti ja ylenpalttisesti.

Millä tavalla sinä osoitat rakkauttasi?

Kaiken ympäröivä rakkaus täyttää minut ja ympäristöni."
***
Ihanaa viikon alkua Sinulle!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Lapsuuteni muistot

Värjärin padan innoittamana sukelsin lapsuuteni muistoihin Mummolaan. Tein muutama vuosi siellä pitkän metsälenkin serkkuni kanssa ja valokuvasin muistoja. Tuolloin oli pääsiäisaikaa, kevät tulollaan ja luonto kovin karuton.

 Pitkiä metsäteitä siellä riitti. Näitä lapsena pyöräiltiin ja vähän vanhempana tehtiin koiran kanssa pitkiä lenkkejä. Luonto on kovin erilaista kuin minun kotonani, jossa on lähinnä alavaa peltomaisemaa. Täällä on metsää, kuusia ja isoja koivikkoja.

 Muurahaiset ovat heränneet! Mammani kertoman mukaan äiti kävi joka aamu katsomassa muurahaiskekoa, joka sijaitsi lähellä kotitaloa. Aina tullessaan takaisin hän sanoi että muurahaiset ovat heränneet! Pieniä iloja suuressa maailmassa. Äitini oli tuolloin 5- vuotias.

 Näin ikävästi kävi muutama vuosi sitten. Ei ole Mammalaa enää, vain ulkorakennus on jäänyt jäljelle tulipalosta. Mammala myytiin vuosia sitten ja siihen muutti varsinainen tee-se-itse-perhe. He olivat rakennelleet ties mitä virityksiä vanhaan taloon ja loppujen lopuksi heidän omatekoinen pannuhuoneensa poltti koko talon.

 Makuuhuoneen ja kammarin takat ovat kauniisti jääneet vierekkäin. Mamma ja pappa nukkuivat makuukammarissa ja serkkuni kammarissa. Aina puilla lämmitettiin. Minusta nuo takat olivat hienot, pyöreät, kun meillä kotona oli vain tylsät tiiliset uunit.


 

Pala lattiaa. Ihana, rouhea kuvio jota löytyi kammareiden lattiasta sekä keittiön seinältä laattojen tilalla.

Vaja on säpissä, lukkoja ei tarvita. Mitään varastettavaa ei ole. Mahtaakohan noilla seuduilla asua enää ketään, jotka silloin olivat ja elivät? Mammani täyttää ensi kuussa 90- vuotta ja hän asuu vanhainkodissa.
***
Itseasiassa tämä kuvakollaasi ei kyllä kertonut lapsuuteni muistoja mitenkään kauniisti. Tämä on nykyhetkeä, surullista mutta totta.

Puut ovat minulle tärkeitä, ja mamman luona kasvoi todella iso ja kaunis pihlaja. Nämä uudet asukkaat kaatoivat sen ensimmäiseksi. Sitten tien varressa ja pihaa reunusti kolme isoa koivua, nekin kaadettiin; taisivat mennä polttopuiksi.
Mamman talo tai pikemminkin mökki oli alkeellinen. Vesi kannettiin kaivosta ja oli aina yhtä hauskaa juoda kuupasta ja ottaa ämpäristä vettä keittiössä. Sisävessan tilalla oli ulkohuussi ja huussissa oli kolme reikää, joista yksi oli lapselle tarkoitettu, söpö ja pieni. Sen lisäksi seinillä oli kyläkaupasta saatuja konvehtimainoksia ja usein siellä juteltiin siitä, mitä konvehteja söisi, jos vain saisi. Minun kaltaiselle suklaa-addiktille tuokin oli unelmaa!
Serkkuni oli minulle idoli, vähän kuin isosisko niin hyvässä kuin pahassa. Hän nukkui aina patjalla talvisin keittiönpöydän alla. Sekin oli minusta kovin hauskaa. Menin usein aamuisin hänen viereensä köllimään. Joskus siellä oli jotain perunanpaloja, mitkä yököttivät minua.
Voi niitä muistoja, muistoja, muistoja! Näitä olisi vaikka kuinka paljon, niitä ikävimpiäkin. Tänään näin.


perjantai 16. lokakuuta 2015

Viikonlopun vinkeet

Huomenta!

Katsotaanpa miltä näyttää tuleva viikonloppu!

Lähimenneisyys: MIEKAT 5. TAPPIO

- tuskallisten kokemusten pelko, tappio, menetetty tasapaino, himmentynyt tietoisuus, paikoilleen jähmettyminen, mielen hallinta-


Tämän kortin nostaminen merkitsee sitä, että olet nyt valmis ymmärtämään tappion pelkosi. Pelko on luonteeltaan irrationaalista - se ei välttämättä heijasta todellista tilannetta. Tiedostamalla tämän voit vapauttaa kaiken sen energian, joka on ollut sitoutuneena pelkoosi. Jos pelkäät huomatessasi, että en enää hallitse asioita, muista että tunne asioiden hallitsemisesta on vain harhaa. Pelkojesi näkeminen, ymmärtäminen, hyväksyminen sekä niistä irti päästäminen vapauttaa sinut.

"Hyväksyn pelkoni ja päästän niistä irti."

Tutki, mistä pelkosi juontavat juurensa. Kun hyväksyt pelkosi, voit muuttaa ne voimaksi ja vahvuudeksi.
***
 
Tämä hetki: KUOLEMA

  

-Kuolema ja ylösnousemus, vanhoista pauloista vapautuminen, ulkoiset muutokset-

Kuoleman kortti ei merkitse yleensä fyysistä kuolemaa. Tavallisesti se viittaa radikaaliin ulkoiseen muutokseen. Vanhojen suhteiden on hajottava, päätyttävä. Siihen voi liittyä kipeitä kokemuksia, mutta kortin nostaminen merkitsee valmiuksiasi tähän. Irtipäästäminen vapauttaa sinut, vaikka vaikeaa se voi olla. Kuolema näyttää kahdet kasvonsa: ne, jotka tuhoavat ja repivät hajalleen ja ne, jotka vapauttavat sinut vanhoista, liian sitovista, elämänkielteisistä siteistä. Riippuu omasta asenteestasi, kumpi näistä toteutuu.

Olet nyt valmis tekemään elämässäsi tarvittavat muutokset. Hyväksy se tuska, joka saattaa seurata vanhan menettämistä. Millaisissa aikansa eläneissä suhteissa tai tilanteissa yhä roikut?

Kuole ennekuin kuolet.

Pystyäksesi todella elämään yltäkylläisyydessä sinun on joka hetki oltava valmis luopumaan siitä, mikä on mennyttä; minkä olet jättänyt taaksesi.
***

Lähitulevaisuus: LANTIT 8. VAROVAISUUS

-herkkyys, hellyys, toisen huomioiminen, rakastava huolenpito, sisäinen ja ulkoinen kukoistaminen, oikeanlainen vaatimattomuus, viisaus, hidas eteneminen-

Se mikä sinussa on puhkeamassa kukkaan, on harvinaisen kaunista ja herkkää. Anna sille sen tarvitsema suoja ja vahvistus. Sinun ei tarvitse pakottaa mitään! Kaikki kehittyy oikealla ajallaan.

" Ahkera ja keskittynyt työ tuottaa tuloksia. Sinun tarvitsee ehkä olla vieläkin järjestelmällisempi. Mutta menestystä tulee kärsivällisyyden kautta. Opit uusia asioita. Voi merkitä uuden alan vaihtoa tai koulutuksen alkamista."

Tee kaikki, mitä tehtävissä on! Mutta hellitä sitten luottaen, että elämän virta vie sinua parhaaseen mahdolliseen suuntaan. 

***

Oikein ihanaa ja syksyistä viikonloppua Sinulle!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Keskiviikon teema

Huomenta!

Nostan tänäänkin yhden meditaatiokortin. Mielestäni tämä on virkistävä tapa käyttää tarot- kortteja.

Sauvat 5. Taistelu

 

- rajoittaminen, turhat jännitteet, ristiriidat, turha ponnistelu, taistelu tai alistuminen, tukahdutettu energia, omien voimavarojen tiedostaminen-
 




Tämä kortti kuvastaa yrittämistä, sinnikkyyttä ja tervettä kilpailuhenkeä. Kilpaileminen ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on kuin leikki, josta voi nauttia. Kortti ilmentää myös ryhmässä toimimista ja sitä, miten tärkeää on löytää yhteisiä näkemyksiä ja päämääriä sen sijaan, että voimavaroja tuhlataan turhaan kiistelyyn. Kortti kuvaa luovaa voimaa, joka etsii purkautumiskanavia. Sauvojen 5. symboloi myös kokemusten hankkimista rauhassa, turhia kiirehtimättä.

Etsi sopiva tapa saada sisälläsi oleva patoutunut energia liikeelle. Luova toiminta muodossa tai toisessa on nyt hyvästä. Etsi ystäviä, jotka ymmärtävät sinua, ja joiden kanssa voit olla oma itsesi ja ilmaista myös turhautumisen ja ahdistuksen tunteita. Voi myös purkaa tarmoasi fyysiseen toimintaan. Pääasia on, että saat energiasi liikkeelle. Muista kuitenkin säilyttää leikkisä asenne toiminnassasi.


- Huomaa, että voit itse olla menestyksesi ja täyttymyksesi tiellä. Yritä päästä irti rajallisista käsityksistäsi.

"Millaisia ylittämättömiä esteitä näyttää olevan sinun itsesi ja päämääriesi saavuttamisen välillä? Miltä edessäsi oleva velvollisuuksien ja tehtävien suma näyttää juuri nyt?"

"Etene vähitellen, ota kaikki vähän rennommin."

"Annan itselleni mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa."
***
Hauskaa keskiviikkoa Sinulle!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Se parempi päivä

Kuten aamulla jo vinkkasin, tänään on jo parempi päivä. Kaikin tavoin.

Silmiini osui tämmöinen teksti:

Eikö ole niin totta, kuin olla ja voi?

:-)

Päivän meditaatiokortti!

Huomenta!

Tänään nostaan vain yhden kortin. Se olkoon päivän meditaatiokortti. Katso kuvaa tarkkaan ja pitkään ja anna mieleesi tulla kaikenlaisia asioita...Tarotit kertovat sinulle, mihin on tänään hyvä kiinnittää huomiota.

Tiistain kortti on TÄHTI.

 

"Inspiraatio, kiteytyminen, itsetuntemus, säteily, selkeä näkemys, itseluottamus, yhteys maailmankaikkeuden tietämykseen" 
 
 "Elämääsi on tulossa uutta toivoa. Ajatukset selkiintyvät ja kirkastuvat. Inspiraatio, paraneminen. Kortti näyttää ajasta jolloin sinun on luotettava toivoon ja sisäiseen tunteeseen sillä et vielä näe kaikkea kovin selkeästi vaikka pikkuhiljaa asiat alkavatkin kirkastua. Tähtitaivaalla tähdet valaisevat tiesi, mutta et näe yhtä selkeästi kuin keskellä päivää. Luota kuitenkin tähtien valoon ja tiedä että kohta alkaa aurinkokin jälleen paistamaan ja kaikki kääntyy parhain päin. Aina on toivoa."

Anna tähtesi nousta, mutta pysy yhteydessä maahan. Luota ympäristöösi ja löydä tapa, joka sallii muidenkin olla osallisena siitä, mitä sinulle tapahtuu. Hedelmistään puu tunnetaan.
Oletko täysin tyytyväinen nykyiseen työhösi?


Se, mihin sisäisesti suuntaat energiasi, ilmenee myös ulkoisessa elämässäsi. Sinun on tarkoitus jakaa ajatuksesi ja ideasi muiden kanssa. Jos pidät ne omana tietonasi, niitä ei ole mahdollista hyödyntää täysmittaisesti.
***
Minulle tulee tähdestä mieleen syksyn sateiset illat ja sumuiset aamut. Tähden valo on hentoa ja kaunista, tähdet tuovat iloa ja valoa pimeyteen. Nostin äidilleni Tähti- kortin hänen sairastaessaan syöpää. Silloin ajattelin että nyt on levon ja parantumisen aika. Loppujen lopuksi äidistäni tuli tähti taivaalle. Siellä hän tuikkii aamusta iltaan, uskon niin. 
***
Muikeaa tiistaita sinulle!

PS. Minullakin on tänään jo paljon parempi päivä ;-)

maanantai 12. lokakuuta 2015

7 kortin kuvio

Huomenta!

Tämä postaus kolahtaa varmasti myös kosmiseen yksinäisyyteen, sillä minulla on ollut elämäni kamalin viikonloppu takana. Saattaa olla ja on hyvin todennäköistä että jatkan tästä elämääni yksin. On tuntunut jo pitkään siltä, että Maljojen Ritaria kiinnostavat eri asiat kuin minua. No eihän se vielä mitään, mutta se vaikuttaa arkeen sillä tavoin että kosminen yksinäisyyteni korostuu ja olen mahdottoman ahdistunut. Olen ollutkin perjantaista alkaen YKSIN. Yksin, yksin, yksin, mitä olen ollut melkein koko elämäni. Siltä ainakin tuntuu. Olen laamantunut ja juon aamukahvini mustana. En ole jaksanut käydä kaupassa ja nyt ennen töitä minun pitäisi mennä suihkuun. Sekin on ponnistus, sillä olen hyvin väsynyt, pettynyt ja surullinen.

Otan tähän perinteisen 7 kortin kuvion, sillä se on minulle tutuin ongelman ratkaisussa.

Menneisyys: MIEKAT 3. SURU



-huolet, epäilykset, selkeyden puute, raskasmielisyys, masennus, kolmen ihmisen välisissä suhteissa esiintyvä jännite-
Tämä kortti on kehotus tehdä selkeitä, yksiselitteisiä päätöksiä. Vain siten menetetty tasapaino voidaan saada takaisin.

Millaisia päätöksiä sinun on vaikea tehdä tai kohdata?

Irtaudu ahdasmielisyydestä, niin pelkosi ja surusi kaikkoavat. Ole avoin ja haavoittuvainen, uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hyväksy elämä sellaisena kuin se on. Joskus se on iloa, joskus surua ja kipua ja joskus olet vain ilman mitään tunteita. Älä anna pelkojesi olla esteenä täysipainoisille ihmissuhteille. Tämä kortti on haaste sinulle ja sisäiselle kasvullesi. Muista että suurikin tuska muuttuu lopulta iloksi ja rakkaudeksi. 
Kenenkään ei ole mahdollista olla joka hetki onnellinen. Nyt kokemasi vaikeudet johdattavat sinua lopulta oikeaan suuntaan, kun et takerru niihin. Älä usko kaikkea mitä mielesi sanoo!

Oletko valmis näkemään vaivaa sen eteen, että mielesi ei hallitse sinua liikaa?

No pitää kyllä sanoa että osui ja upposi. Kyllä tarotit osasivat heti kertoa, mistä olen tähän tilanteeseen tullut. Viisaita sanoja, etten sanoisi...

*** 

Nykyisyys: MIEKKOJEN ÄSSÄ

 

"älyllinen selkeys,omaperäinen ajattelu, loistava ajatuksen voima, jumalainen innoitus."

Tämänhetkinen selkeytesi luo oivalliset olosuhteet sille, mitä teet. Kykenet myöntämään tosiasiat ja kutsumaan asioita niiden oikeilla nimillä. Nämä asiat saattavat olla sellaisia, jotka muut mieluummin lakaisisivat maton alle. Tähän liittyy sinun puoleltasi suuri vastuu. Varmistu, ettet koskaan ilmaise sydämettömästi syvää ymmärrystäsi asioista. Mutta silloin kun olet täydellisesti yhteydessä Rakkauteen, käytä miekkaasi itseäsi tai muita säästelemättä.
Mikä tukee ja mikä häiritsee selkeyttäsi?   

"Luotan omiin selkeisiin havaintoihini." 

***

 Tulevaisuus: MIEKKOJEN KUNINGATAR

"Kuningatar on usein vanhempi naishenkilö (30+ tai hyvin kypsä nuori nainen) joka on saanut jo paljon aikaan. Kypsyys ja pätevyys ovat esillä."
 
Selkeydellä, avoimuudella ja aitoudella raivaat ne esteet, jotka tähän asti ovat estäneet sinua saavuttamasta aitoa täyttymystä.

 ”Tunkeutuminen vanhojen naamioiden ja roolien läpi, järkevä, älyllinen, looginen, puolueeton.”
  Kun panet naamiosi syrjään ja luovut sinulle turvaa tarjonneista tutuista rooleista, luovut samalla vapaaehtoisesti tavaksi tulleista puolustusmekanismeista. Kun käytät läpitunkevan, syvän ymmärryksen miekkaa, huomaat, etteivät naamiosi ainoastaan suojele ja kätke sinua. Ne myös erottavat sinut itsestäsi ja muista. Ponteva naamioittesi irti repiminen vapauttaa sinut. Miekkojen Kuningatar ohjaa sinut pois ympäröivistä pilvistä selkeyteen ja avoimuuteen.

Olet parhaillaan irrottautumassa vanhoista rooleista ja käyttäymismalleista. Tämä saattaa tuoda tuskallisia kokemuksia, mutta se on sen arvoista! Saavuttamasi selkeys vapauttaa sinut!
Millaisten roolien taakse helpoimmin ja useimmin piiloudut? Oletko valmis pudottamaan ne?

Elämäni ainut tehtävä on pysyä uskollisena ja aitona itselleni.
***
 
Mitä tehdä?: NARRI

"Avoimuus, luottamus, valmius riskien ottamiseen, rohkeus seisoa omilla jaloillaan, vapaus, riippumattomuus, luovuus, suuret mahdollisuudet, mahdollisuus ottaa merkittävä askel elämässäsi, sydämen äänen kuunteleminen. Olet valmis uuteen alkuun, kenties jopa merkittävään elämänmuutokseen. Antaudu, uskalla hypätä tuntemattomaan, vaikka pelko yrittäisikin pidätellä sinua. Luota sydämesi ääneen."

 "Narri kehottaa sinua antautumaan rakkauden vietäväksi. Kokeile jotain epätavallista ja hyppää rohkeasti tuntemattomaan. Se tuo mukanaan epävarmuuden mutta myös vapauden. Suhteenne on aito ja arvokas vasta, kun pystytte olemaan avoimia ja sanomaan toisillenne asioita, joiden vaikutusta että osaa ennakoida. Avoimuus tarkoittaa että voit kertoa Hänelle kaiken, mitä sisälläsi on - sanallisesti tai sanattomasti. Narrin ilmentämä vapaus tarkoittaa, että unohdat muilta omaksutut käsitykset, normit ja velvollisuudet. Seuraa sydämesi ääntä."

  Jos rohkenet antautua elämään todella täyttä elämää, sinulle voi tapahtua mitä hämmästyttävimpiä asioita.

  Tästä lähtien seuraan sydämeni ääntä. Olen avoin ja valmis menemään minne tahansa se minut kuljettaakin. 

*** 

Ulkopuolinen auttava/ häiritsevä energia: MIEKKOJEN PRINSSI 

-ilman ilmaelementti; intuitio; luova ajattelu; kaikkien esteiden läpi tunkeutuminen; rajoittuneista ajatuksista ja esikuvista vapautuminen; selkeä havaintokyky-

 "Vapauta itsesi kaikesta, mikä rajoittaa mieltäsi ja henkisyyttäsi. Mutta varmista, että ilmaiset ideasi ja suunnitelmasi niin, että muut ihmiset ymmärtävät ne. Hyväksy nöyrästi heidän mielipiteensä. Ajattelutapasi saattaa olla paljon aikaansa edellä. Voit nyt sopeuttaa näkemyksesi sellaiseksi, että se voidaan toteuttaa käytännössä jo nyt uhraamatta silti mitään" 

"Luovat mahdollisuuteni ovat rajattomat."

***

Suurimmat toiveet ja pelot: SAUVAT 9. LUJUUS


-tietoisten ja alitajuisten energioiden yhdistymisestä syntyvä lujuus, eheys-

Olet keskellä tapahtumaketjua, jonka aikana löydät todellisen lujuutesi. Luota sisäiseen oppaaseesi! Haluat ehkä osallistua ryhmiin, jotka voivat auttaa sinua kehittämään ja ilmentämään omia kykyjäsi.

Pelkäätkö vähän omaa lujuuttasi? Millä elämäsi osa-alueilla tämä ilmenee?

Kiinnitä näinä aikoina huomiota uniisi.

Tiedän yhä selvemmin, kuka olen. Tämän tajuaminen johtaa piilevien vahvuuksieni täyteen kehittymiseen.
***
Tulos tai seuraus: INTOHIMO


-leijona- intohimo, moniulotteinen luovuus, lahjat, voima, eläimellisten ja aistillisten voimien yhdistäminen ihmisen olemuksessa, vanhoista peloista ja ehdollistumista irti pääseminen-

 " Sisäistä voimaa. Kärsivällisyydellä ja henkisellä voimalla peitotaan haasteet. Mielenvoimaa. Hallitse halusi ja saat uutta voimaa tilanteen kautta. Kortti opettaa luottamaan sisäiseen voimaan sillä fyysinen voima ei auta tilanteessa johon tämä kortti nousee. Pysy siis vahvana ja luota omiin kykyihisi. Älä turhaan kiirehdi, sillä myös kärsivällisyys on sisäistä voimaa jota tarvitaan."

Luota voimaasi ja elämänhaluusi. Tästä sisäisestä lähteestä saa alkunsa kaikki se, minkä voit maallisessa elämässä kokea menestyksenä ja täyttymyksenä. 

Koe tietoisemmin kaikki, mitä sinulle tapahtuu. Usein koemme esimerkiksi rakkauden, surun, tuskan, raivon ja pelon tunteet esteiksi vain siksi, ettemme koskaan ole oppineet käyttämään niitä voimana.

Nautin elämästä täysin siemauksin. 
***
Mielenkiintoinen pöytä. Miekkojen 3. johdatti hienosti surun ja pettymysten kautta eteenpäin. Yleensäkin minua kummastuttaa tuo Miekkojen runsaus tässä pöydässä...Nyt taitaa olla Miekkojen aika. Miekkojen Kuningatar- kortti opasti ihanasti naiselliseen älykkyyteen, ja muistutti, ettei aina kannata olla niin tunteiden vietävissä. Tunteita tulee ja menee, mutta silti voi olla aika cool ja suhtautua kypsemmin asioihin.
Mitä tehdä- Narri- kortti aiheutti vähän ristiriitaisia tunteita. Ennen tuota korttia sain viestin, että ehkä minun kannattaisi yrittää vielä jatkaa Maljojen Ritarin kanssa tai ainakin tehdä asiat siten, että keskustelisimme pitkään kaikesta. Narri kortti taas jotenkin kehottaa lapsen omaisesti jättämään kaiken taakseen ja aloittamaan alusta? Vai kehottaako hän aloittamaan tämän suhteen lapsen omaisesti alusta? Tähän asiaan juuri haluaisin vastauksen. 
Tuloksena Intohimo yllätti myös. Kärsivällisyyttä minulla ei tunnu olevan nyt pätkääkään, mutta vahva ihminen tunnen olevani ainakin joissakin asioissa. Onko minulla elämänhalua? Joskus sekin on ollut kadoksissa.
Voi että, mitä tästä eteenpäin?!
***
Parempaa viikonloppua Sinulle!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Viisas neuvo

Huomenta!

Kokeilenpa tässä lauantaiaamuna tällaista viisasta neuvoa...Heräsin nimittäin ristiriitaisissa tunnelmissa enkä oikeastaan tiedä, mitä pitäisi ajatella ja miten tästä eteenpäin.

1. Ongelma/ asia: TAITO


- vastakohtien yhdistäminen, tasapaino, sisäinen muutos, transformaatio, alkemia, merkittävä askel, luova voima-
Tämä kortti merkitsee haastetta katsoa sisäänpäin. Vastakohtien yhdistämisen tässä vaiheessa sisäinen muutos ei lainkaan siedä ulkopuolelta tulevia sysäyksiä tai paineita. Löytääksesi kätketyn kiven, timantin, sinun täytyy katsoa sisäänpäin.

 "Nauti kaikin tavoin itsestäsi, energiastasi ja taidoistasi ja anna niiden ilmetä luovuutena. Sinun ei tarvitse enää taistella eikä tuntea tuskaa. Ole tietoinen kaikista itsessäsi ja elämässä piilevistä vastakohdista. Hyväksy ne sellaisinaan! Huomaat, että et ole mitään niistä, vaan paljon enemmän. Yritä nousta vastakohtien yläpuolelle kuitenkaan kieltämättä niitä. Kun elät kohtuudessa, vastakohdat menettävät merkityksensä ja sulautuvat toisiinsa. Sovittelun ja kärsivällisyyden avulla tilanteisiin löytyy paras mahdollinen ratkaisu."

Olet entistä valmiimpi luopumaan jyrkistä mielipiteistä ja provosoivasta toiminnasta ja voit hyväksyä kaiken tässä hetkessä juuri niin kuin se ilmenee. Tasapainon saavuttaminen eri elämänalueilla on entistä helpompaa.

Antaudun jumaluuden perin pohjin muuttaville voimille. Olen luovien energioiden käytössä oleva avoin kanava.

(tämän olen huomannut etenkin töissä kuluneella viikolla; jyrkistä mielipiteistä luopumisen ja provosoivasta toiminnasta luopumisen...ota tilanteet sellaisena kuin ne ovat eikä pidä provosoitua ihan kaikesta...)

***

2. Päämäärä: SAUVOJEN KUNINGATAR

- itsetuntemus, sisäinen rauha, viisaat neuvot, kypsyys, myötätunto, muutos-

"Tarina kertoo että Kuningattarella oli muinoin musta tukka. Hänen seurassaan kulkevan pantterin turkki oli myös musta. Kuningattaren läpikäymä suuri muutos teki hänen tukastaan kullanvaalean ja muutti pantterin leijonaksi. Kuningattaren ymmärrys aikaisemmasta tilanteestaan täytti hänet kuitenkin myötätunnolla niitä kohtaan, jotka eivät vielä olleet vapaita. Kyetäkseen auttamaan muita hän halusikin tukkansa olevan punaruskean ja leijonansa leopardin. Leopardin mustat läikät ovat menneisyydessä vallinneesta pimeydestä." 

  "On usein hyvin intuitiivinen, luova ja jopa selvännäköinen. Hänellä on taito vetää ihmisiä puoleensa."

Olet tehnyt töitä itsesi kanssa ja edistynyt. Nyt on aika oppia jakamaan se muiden kanssa. Anna itsetuntemuksesi ilmetä jokapäiväisessä elämässä Antaudu intohimoisesti elämän pyörteisiin ja suuntaa kaikki energiasi siihen, mitä kulloinkin teet. Anna ilosi, lämpösi ja huumorintajusi koskettaa muita ihmisiä. Kuuntele tarkoin sisäistä ääntäsi ja intuitiotasi ja anna itsetuntemuksesi näkyä kaikessa mitä teet. Käytä voimaasi ja luovuttasi rakentavasti ja herkästi. Kun huomaat, että neuvojasi tarvitaan, älä epäröi käyttää niitä.

Olen säteilevä olento täynnä valoa ja rakkautta!
 
Hyväksy syvältä ravistelevat, ehkä tuskallisetkin elämänmuutokset. Niidenkin tehtävänä on viedä sinua lähemmäksi sisäistä täyttymystäsi.

(tämän allekirjoitan myös, sillä Sauvojen Kuningatar on minun korttini. Olen menossa suurempaan muutokseen ja se on jo pikkuhiljaa alkanut. Nyt jännittääkin lähinnä se, pysyvätkö läheiset ihmiset tässä muutoksessa mukana vai putoavatko pois...)
***

3. Asiat, joista luovuttava: TÄHTI
 

"Inspiraatio, kiteytyminen, itsetuntemus, säteily, selkeä näkemys, itseluottamus, yhteys maailmankaikkeuden tietämykseen" 
 
 "Elämääsi on tulossa uutta toivoa. Ajatukset selkiintyvät ja kirkastuvat. Inspiraatio, paraneminen. Kortti näyttää ajasta jolloin sinun on luotettava toivoon ja sisäiseen tunteeseen sillä et vielä näe kaikkea kovin selkeästi vaikka pikkuhiljaa asiat alkavatkin kirkastua. Tähtitaivaalla tähdet valaisevat tiesi, mutta et näe yhtä selkeästi kuin keskellä päivää. Luota kuitenkin tähtien valoon ja tiedä että kohta alkaa aurinkokin jälleen paistamaan ja kaikki kääntyy parhain päin. Aina on toivoa."

Anna tähtesi nousta, mutta pysy yhteydessä maahan. Luota ympäristöösi ja löydä tapa, joka sallii muidenkin olla osallisena siitä, mitä sinulle tapahtuu. Hedelmistään puu tunnetaan.
Oletko täysin tyytyväinen nykyiseen työhösi?


Se, mihin sisäisesti suuntaat energiasi, ilmenee myös ulkoisessa elämässäsi. Sinun on tarkoitus jakaa ajatuksesi ja ideasi muiden kanssa. Jos pidät ne omana tietonasi, niitä ei ole mahdollista hyödyntää täysmittaisesti.

(taas tulee mieleeni tuo avoimuus. Me emme pysty lukemaan toisiamme kuin avointa kirjaa, vaan kaikki tieto ja taito pitäisi jakaa avoimesti niin töissä kuin kotonakin. Olen jättänyt paljon sanomatta ja antanut vain olla...Ehkä tähän kaivataan nyt muutosta.!)
 
***

4. Asiat, joille oltava avoimempi ja vastaanottavaisempi: MIEKAT 5. TAPPIO


-


- tuskallisten kokemusten pelko, tappio, menetetty tasapaino, himmentynyt tietoisuus, paikoilleen jähmettyminen, mielen hallinta-

Tämän kortin nostaminen merkitsee sitä, että olet nyt valmis ymmärtämään tappion pelkosi. Pelko on luonteeltaan irrationaalista - se ei välttämättä heijasta todellista tilannetta. Tiedostamalla tämän voit vapauttaa kaiken sen energian, joka on ollut sitoutuneena pelkoosi. Jos pelkäät huomatessasi, että en enää hallitse asioita, muista että tunne asioiden hallitsemisesta on vain harhaa. Pelkojesi näkeminen, ymmärtäminen, hyväksyminen sekä niistä irti päästäminen vapauttaa sinut.

"Hyväksyn pelkoni ja päästän niistä irti."

Tutki, mistä pelkosi juontavat juurensa. Kun hyväksyt pelkosi, voit muuttaa ne voimaksi ja vahvuudeksi.

(tämä on kyllä mulle tosiaan ikuinen kehitystehtävä. Joka päivä voitan ja joka päivä häviän. Siihen pitää vain suhtautua oikein ja siinä sitä opittavaa onkin.)

***

5. Viisas neuvo: AIKAKAUSI

-arvostelusta luopuminen, syvä ymmärrys ja hyväksyminen, suurempien yhteyksien löytäminen, viisaus, rehellisyys-

"Luotan jumalalliseen johdatukseen"

Sinut haastetaan hylkäämään oma kapea katsantokantasi ja ymmärtämään asiat laajemmasta näkökulmasta. Kun olet tajunnut suurempien aikavälien, maailmankausien, ja muiden yhteyksien olemassaolon (mihin olet yhä valmiimpi), tarkastelet asioita entistä useammin sellaisina kuin ne ovat arvostelematta niitä.

Hyvä arvostelukyky lähtee sydämestä. Kuuntele enemmän sydämesi ääntä. Meidän on tehtävä jatkuvasti päätöksiä, jotka perustuvat joko omiin tai toisten mielipiteisiin. Opettele kehittämään omaa tervettä arvostelukykyäsi. Jos teet virhearviointeja, älä kanna niistä syyllisyyttä vaan opi virheistäsi. Nyt sinulla on mahdollisuus toteuttaa itseäsi entistä kokonaisvaltaisemmalla tavalla. Toimi aina oman kutsumuksesi mukaan.

(näinhän se on, muista kuunnella sydämesi ääntä...)

*** 

Muikeaa viikonloppua Sinulle!!!