lauantai 29. huhtikuuta 2017

Lauantai, Surun päivä

Huomenta!

Tämän päivän teemaksi nousee AIKAKAUSI

-arvostelusta luopuminen

-syvä ymmärrys ja hyväksyminen

-suurempien yhteyksien löytäminen

- viisaus

- rehellisyys

"Luotan jumalalliseen johdatukseen"

Sinut haastetaan hylkäämään oma kapea katsantokantasi ja ymmärtämään asiat laajemmasta näkökulmasta. Kun olet tajunnut suurempien aikavälien, maailmankausien, ja muiden yhteyksien olemassaolon (mihin olet yhä valmiimpi), tarkastelet asioita entistä useammin sellaisina kuin ne ovat arvostelematta niitä.

Hyvä arvostelukyky lähtee sydämestä. Kuuntele enemmän sydämesi ääntä. Meidän on tehtävä jatkuvasti päätöksiä, jotka perustuvat joko omiin tai toisten mielipiteisiin. Opettele kehittämään omaa tervettä arvostelukykyäsi. Jos teet virhearviointeja, älä kanna niistä syyllisyyttä vaan opi virheistäsi. Nyt sinulla on mahdollisuus toteuttaa itseäsi entistä kokonaisvaltaisemmalla tavalla. Toimi aina oman kutsumuksesi mukaan.

***

Onpa mielenkiintoinen ja salaperäinen kortti. 

Tänään on raskas päivä. Olen menossa hautajaisiin. Kyseessä on Isoäitini, joten sikäli kuolema on ollut hyvin luonnollinen eikä siihen liity mitään traagista. Hän oli jo 90 vuoden paremmalla puolen, joten kunnioitettavaan ikään Mamma ehti.

Oikein hyvää lauantaita Sinulle!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Onnea Maailma!

Huomenta!

MAAILMA


- täydellinen onnellisuuden tila
- ilon tunne niin voimakas että tuntuu ihan hurmioituneelta
- onnea - tanssia läpi elämän
- löytää se mitä etsit, saavuttaa elämän tavoite
***
Kortin värit sopivat hyvin tähän veteraanien päivään.
Ah, onnea on luvassa!

Ihanaa päivää Sinulle!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Sauvojen Aikaa

SAUVOJEN PRINSESSA

 
-pelosta vapautuminen
-uusi alku
-optimismi
-laajentunut havaintokyky

"Prinsessat ovat sanansaattajia, usein viittaa lapseen tai nuoreen. Epäkypsää suunnitelmaa. Tuo hyviä uutisia, kirjeen tms. Hän edustaa luovuutta ja innostusta."

Kortti symboloi nuorekasta, vilpitöntä ja pelotonta suhtautumista elämään. Hän on täynnä elämän riemua ja innostusta. Prinsessan tulielementti ilmenee usein liikeen ja tanssin kautta. Hän edustaa joustavuutta ja ennakkoasenteista vapaata suhtautumista kaikkeen eteen tulevaan. Sauvojen prinsessa vastaa kevään ja kasvun energiaa, uutta alkua sekä lapsenomaista kykyä ihastella ja ihmetellä elämää.

Vanhat pelkosi ovat menettäneet otteensa sinuun. Tuo nyt esille suurimmat voimasi ja vahvuutesi. Mikä on seuraava askel elämässäsi? Löydä se pelottomasti! 

Opi tapoja, joiden avulla voit muuttaa pelon tunteita ja päästä niistä yli. Voit esimerkiksi tanssia, tehdä hurmiollisia meditaatioita tai transsiharjoituksia. Anna luonnollisen ilosi tulla esiin. Saatat pyrähtää juoksuun, lauleskella tai vaikkapa tanssia yksiksesi. Tuli palaa ja lämmittää sydäntäsi. Tämä energia haluaa tulla esiin, ilmaistuksi. Kehitä tätä puolta itsessäsi. Yht äkkiä edessäsi saattaa olla joukko uusia mahdollisuuksia, uusia ystäviä, uusi työ tai jotain muuta. Ole avoin kaikelle uudelle ja ennen kokemattomalle!

Suurin vahvuuteni on...kun hyväksyn pelkoni, se muuttuu rakkaudeksi.
 

Kun voitat pelkosi, saat voimaa ja varmuutta joita tarvitset täyttääksesi hartaimmat toiveesi. 

NUOREKKUUS JA ENNAKKOLUULOTTOMUUS EI KATSO IKÄÄ!
***
Huomenta!
Elämme todellista sauvojen aikaa, sillä Sauvojen Prinssi on saanut seurakseen Sauvojen Prinsessa. On uuden alku ja vapaudumme peloista. Jännittävää!

Ihanaa päivää Sinulle!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Tiistain Ritari

Huomenta!

Pari päivää sitten oli pieni Sauvojen Prinssi- aikakausi, mutta nyt teemaksi nousee

SAUVOJEN RITARI



-tulen tulielementti; voimakas eteneminen; syvällisempi ymmärrys; muutokset-

Tässä kortissa on toimintaa, tulta ja tappuraa. Musta hevonen korskuu liekeissä ja haarniska-asuinen ritari pysyy selässä...Tämä kortti kuvaa kasvun ja sisäisen kehityksen täydellistä hallintaa. Hänen vasemmassa kädessään on soihtu, jolla hän polttaa pois kaiken tiellään olevan negatiivisuuden. Kortissa esiintyy myös yksisarvinen. Ritarin kypärä on nimittäin koristeltu yksisarvisen päällä. Se symboloi kolmatta silmää.

Sauvojen Ritari edustaa miehistä energiaa, jota sävyttävät keveys, vitaalisuus ja henkisyys. Hän kaipaa muutosta elämäänsä. Toisinaan energia voi olla rajua, mutta hän osaa olla myös herkkä ja rakastava. Ritari käyttää voimaansa jalosti, ja siksi hänen energiansa on puhdasta ja ravitsevaa. Hänellä on myös kyky nauttia elämästä ja pitää hauskaa.

Kortti kehottaa sinua olemaan täydellisesti mukana elämän pyörteissä. Älä mieti aina sitä, mikä olisi järkevää, vaan uskalla heittäytyä hetken vietäväksi ja katsoa, mitä elämällä on sinulle tarjottavana, kun luovut turhasta kontrolloinnista. Kun uskallat olla oma itsesi, energiasi kevenee ja tunnet itsesi elävämmäksi.

"Ole hereillä, valmiina huomaamaan ihmiset ja tilanteet, jotka saattavat saada aikaan isoja muutoksia tietoisuudessasi. Ole kiitollinen tästä olemassaololta saamastasi lahjasta. Ota se vastaan, mutta älä takerru siihen.

Jokainen haaste auttaa minua kasvamaan. Jokainen myrsky vahvistaa juuriani.

"Kun olet valmis hyväksymään täysin itsesi - myös varjopuolesi- sisäinen voimasi kasvaa. Tämä avaa eteesi lähes rajattomat mahdollisuudet.
*** 
Ihanaa päivää Sinulle!

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Toiminnallinen alkuviikko

Huomenta!

Tänään teemaksi nousee LANTTIEN 3. TOIMINTA

 
"Työ, raadanta, vähittäinen prosessi, velvollisuus itseä kohtaan; itseluottamus."

 Tämä kortti viittaa koko energiasi hyödyntämiseen aina, kun velvollisuutesi on toimia. Olet halukas ottamaan hoitaaksesi vaikeitakin tehtäviä - velvollisuuden tunne tulee sisältäsi. Tähän tarvitaan koko olemustasi. Koko energiasi täydellinen sitoutuminen on nyt tarpeen. Kolme pyörää symboloivat ruumista, mieltä ja henkeä. Mitään näistä kolmesta ei voi jättää ulkopuolelle.

Jokin tilanne vaatii sinulta valmiutta tehdä lujasti töitä. Sitoudu siihen täydellisesti, se on sen arvoista!

Millä elämäsi alueilla pidättelet vielä itseäsi? Millä alueilla voisit antaa itsestäsi enemmän?

Olen nyt valmis antamaan kaiken ja ottamaan vastaan kaiken.
***

Työ ja raadanta tässä on kyllä edessä, kun pitkästä aikaa viisi päiväinen työviikko edessä...Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa mutta olo on silti hyvä. Kevättä kohti mennään. Joka aamu on satanut lunta. Uskomatonta!

Ihanaa viikon alkua Sinulle!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sauvojen Prinssi Sunnuntaina

Huomenta!

Tänään: SAUVOJEN PRINSSI

 

-Kiihkeys, kukoistava rakkaus, intuitiivinen luovuus, pois pimeydestä, valoon-

Tämä kortti edustaa positiivista miehistä voimaa, jonka avulla voi saavuttaa asetetut päämäärät ja unelmat. Sauvojen Prinssi on voittanut oman pelkonsa. Hän on maskuliininen johtajahahmo, joka osaa kunnioittaa myös feminiinistä energiaa. Hän on elämänmyönteinen, luova ja huumorintajuinen ja tietää, miten toimia vaikeissakin tilanteissa.

Sinulla on kaikki mitä tarvitset! Älä anna minkään pidätellä itseäsi! Älä anna vauhtisi hidastua! Elämä on valmis ottamaan sinut vastaan. Luota rajattomiin luoviin kykyihisi.


Mitä haasteita elämässäsi on tällä hetkellä?

Opi katselemaan maailmaa sydämesi silmin - huomaat että maailmasi muuttuu ja avaa sinulle rajattomasti mahdollisuuksia. 

Yhdistän voimani rakkauteen!

Rakastan elämää ja elämä rakastaa minua!
***

Ihanaa päivää Sinulle!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Voimaa!

Huomenta!

Tänään: LANTTIEN 4. VOIMA
 

-periaatteet, rakenteet, turvallisuus, voima, omavaraisuus, luotettavuus, luonteenlujuus, jäykkyys-

Lanttien neljä symboloi tarvetta olla itsenäinen ja pitää asiat omissa käsissä. Kortti muistuttaa elämään liittyvistä rajoituksista ja rajojen tarpeesta, mutta kehottaa myös hellittämään niistä aina kun se on mahdollista. Kortti kuvaa hyvää taloudellista harkintakykyä ja taitoa asettaa järkeviä tavoitteita. Kortti kuvastaa niin ikään sisäistä voimaa ja tietoisuutta.

Pysähdy ja mietiskele; tunnustele omaa energiaasi. Pidä huolta siitä, ettet noudata sokeasti ulkopuolelta tulevia sääntöjä ja neuvoja. Jos teet niin, saatat luopua omasta arvostelukyvystäsi ja tukahduttaa omat tunteesi ja sivuuttaa inhimilliset näkökohdat. Opettele antamaan ja vastaanottamaan luonnollisesti ja tunnistamaan omat rajasi. Ole oikealla tavalla ylpeä siitä, mitä olet saavuttanut.

Tällä kortilla on kaksitahoinen merkitys. Vain sinä itse voit tietää, onko elämäsi kuin tiukasti suljettu linnake, vai tarvitsetko päinvastoin lisää vakautta ja sääntöjä.

Miten suhtaudut erilaisiin rajoituksiin ja moraalisääntöihin? Oletko liian tottelevainen tai liian vastuuton?

Tiedostan omat rajani ja pidän niistä huolta!
*** 
Ihanaa päivää Sinulle!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Sauvojen Prinssi ratsastaa jälleen

Huomenta!

Minulla on vapaapäivä. Tämän päivän teemana on SAUVOJEN PRINSSI

 

-Kiihkeys, kukoistava rakkaus, intuitiivinen luovuus, pois pimeydestä, valoon-

Tämä kortti edustaa positiivista miehistä voimaa, jonka avulla voi saavuttaa asetetut päämäärät ja unelmat. Sauvojen Prinssi on voittanut oman pelkonsa. Hän on maskuliininen johtajahahmo, joka osaa kunnioittaa myös feminiinistä energiaa. Hän on elämänmyönteinen, luova ja huumorintajuinen ja tietää, miten toimia vaikeissakin tilanteissa.

Sinulla on kaikki mitä tarvitset! Älä anna minkään pidätellä itseäsi! Älä anna vauhtisi hidastua! Elämä on valmis ottamaan sinut vastaan. Luota rajattomiin luoviin kykyihisi.


Mitä haasteita elämässäsi on tällä hetkellä?

Opi katselemaan maailmaa sydämesi silmin - huomaat että maailmasi muuttuu ja avaa sinulle rajattomasti mahdollisuuksia. 

Yhdistän voimani rakkauteen!

Rakastan elämää ja elämä rakastaa minua!
***

Aika mielenkiintoista jotten sanoisi. Tältä minusta nyt tuntuukin! Upealta. Aurinko paistaa ja saan tehdä kotihommia niin paljon kuin jaksan - kaikessa rauhassa. Tämän lisäksi viikonlopuksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa. Jes! Elämä hymyilee :-D

Ihanaa päivää Sinullekin!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Torstain Torni

Huomenta!

Taas olemme muutoksen tiellä.

TORNI

"kauaskantoinen sisäinen muutos, parantaminen, vanha tuhoutuu tehdäkseen tilaa uudelle, hengellinen uudistuminen, itsetuntemus"

Puhdistava, hävittävä tuli tuhoaa vanhan ja vie sen mukanaan. Mitään ei säästetä- egon torni horjuu tosiaan perustuksiltaan. Tämä perin pohjin muuttava voima tuhoaa kaiken, mihin yrität takertua. Se mikä menneisyydessä on ollut näennäisesti varmaa ja turvallista, alkaa muuttumaan hyvin epävarmaksi ja huteraksi. Jäljelle jää vain luottamus siihen, tieto siitä, että kaikkien elämämme tapahtumien alku on maailmankaikkeuden loputtomassa rakkaudessa. Ne antavat meille mahdollisuuden oppia ja tiedostaa.

Torni on myös eräs korkeimpia parantamisen kortteja. Aivan kuten mädän hampaan poisottaminen tuottaa helpotuksen koko keholle, myös kasvua estävien, paikoilleen jumiutuneiden tilanteiden ja suhteiden lopettamisesta alkaa koko olemuksesi parantuminen. Hampaan poisottaminen saattaa olla tuskallista, mutta koska hammas kerran myrkyttää koko elimistösi, sen poisottaminen on ainoa mahdollisuus. Kohtalon iskut saattavat tuntua surullisilta ja mittaamattomilta, mutta saamme ne osaksemme vain, koska tarvitsemme niitä.
 
" Jäykistyneet ja ahtaiksi käyneet rakenteet on hajotettava ennen kuin menestys ja täyttymys voivat tulla elämääsi. " Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?

Olet tai tulet pian olemaan keskellä äärimmäisen intensiivistä muutostapahtumaa. Mikä elämässäsi tuhoutuukin tai mitä sisälläsi ravistellaankin, tapahtuu, että puhdistuisit ja jollekin uudelle tulisi tilaa. Anna sen tapahtua!
Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?

Tarkkaile itseäsi jokapäiväisessä elämässäsi. Tilanteet saattavat toistaa itseään, mutta sinä et toista vanhoja, rajoittuneita käyttäytymismalleja.

Kaikki, mitä elämässäni tapahtuu, on minun parhaakseni. 
***
 
Tämä maaliskuun teemakortti nostaa uudelleen päätään. Elämme muutoksen keskellä ja ehkä lisäämme samalla reilusti itsetuntemusta. Minä olen ollut viime päivät kovien ihmissuhdehuolien keskellä. Osaksi ne ovat koskeneet minua, osaksi ystävääni. Mikä siinä on kun nelikymppiset naiset alkavat riitelemään? En tajua. No, itsetuntemus kyllä lisääntyy ihmissuhdehuolien myötä. Luulisin ainakin näin.
 
Kevät tulee kohisten. Joka aamu auton ikkunat jäässä. Kummaa. Kovin takkuilee. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee.
 
Mukavaa päivää Sinulle!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Varovainen alku

Huomenta!

Maanantain teemakortiksi nousee LANTTIEN 8. VAROVAISUUS

-herkkyys, hellyys, toisen huomioiminen, rakastava huolenpito, sisäinen ja ulkoinen kukoistaminen, oikeanlainen vaatimattomuus, viisaus, hidas eteneminen-

Se mikä sinussa on puhkeamassa kukkaan, on harvinaisen kaunista ja herkkää. Anna sille sen tarvitsema suoja ja vahvistus. Sinun ei tarvitse pakottaa mitään! Kaikki kehittyy oikealla ajallaan.

Tämä kortti symboloi ahkeruutta, luovuutta sekä taitoa suoriutua hyvin erilaisista käytännön tehtävistä. Tässä kortissa työnteko- olipa se sitten ruumiillista tai henkistä- koetaan syvällisesti; sen kautta ihminen voi kasvaa. Tämä kortti symboloi työtä, jota tehdään oman itsensä vuoksi, ei niinkään henkilökohtaisen motiivin vuoksi. Se on päämäärä itsessään! Lanttien 8. kuvaa myös uusien taitojen ja kykyjen oppimista ja niiden jakamista muille. 

Ahkera ja keskittynyt työ tuottaa tuloksia. Sinun tarvitsee ehkä olla vieläkin järjestelmällisempi. Mutta menestystä tulee kärsivällisyyden kautta. Opit uusia asioita. Voi merkitä uuden alan vaihtoa tai koulutuksen alkamista. 

Tee kaikki, mitä tehtävissä on! Mutta hellitä sitten luottaen, että elämän virta vie sinua parhaaseen mahdolliseen suuntaan. 

***
Tämähän on loppujen lopuksi aivan ihana viikon aloitus! Ainakin minua tämä kortti motivoi positiiviseen suuntaan. Ihanaa! Kortin värit ovat ihana pääsiäismäiset.
Miten muuten pääsiäisesi meni?
Minulla oli todella erilainen pääsiäinen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en panostanut mihinkään. Meillä ei ollut hyvää ja ravitsevaa pääsiäisruokaa, ei koristeita missään, ei pajunoksia, ei tipuja, ei tuoreita kukkasia. Pääsiäissunnuntaina sain aikaiseksi laittaa vasta liinankin pöydälle. Kolmena päivänä kuitenkin olimme sosiaalisissa tapaamisissa, mikä oli sentään jotain se. Kiirastorstaina olimme ystävien seurassa, sunnuntai ja maanantai sukuloimassa. Siivoukset jäivät puolitiehen ja lauantai- iltana huipentui ajeluun. Siis autolla ajeluun. Näimme ison peuralauman ruokailemassa pellolla. Vänkää. Eilen vaihdoimme talvirenkaat alta pois. Mahtavaa. Siinä menikin aikaa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi lunta. Tuuli.
Nyt alkaa arki.

Muikeaa arkea Sinulle! 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Energiat huipussaan!

Huomenta!

Tänään, toisena pääsiäispäivänä meitä hemmotellaan kortilla

SAUVOJEN ÄSSÄ



”Korkea tai voimakas energia. Olet täynnä voimaa ja energiaa! Tee kaikkesi keksiäksesi, miten ja missä voit käyttää sitä.”

Sauvojen ässä on tarotpakan toiseksi korkein energiakortti auringon jälkeen. Tämä kortti kuvaa kaikkien esteiden poistamisen jälkeen vapautuvaa energiaa. Kaikki elämänalueet ja tasot uudistuvat. Elävöittävä voima täyttää koko olemuksesi uudella valolla. Nyt on tärkeää että vapaasti virtaavalla energialla on luova purkautumistie. Voit käyttää energiaasi vain, jos sinulla on kohde, johon suunnata se.

Millainen tekeminen viehättää sinua eniten? Mistä nautit eniten? Millaisissa puitteissa voisit toteuttaa unelmasi?

Ilmaisen energiani ja voimani avoimesti.

Jos käytät rajattomia voimavarojasi luovasti, elämäsi voi olla pelkkää juhlaa!
 
***

Ihan mieletöntä, eikö?

IHANAA PÄIVÄÄ SINULLE!

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Lauantain huoli

Huomenta!

Tämän päivän teemakortiksi nousee LANTTIEN 5. HUOLI


- huolet, rahahuolet, asioiden hautominen, pessimismi, selviytymisen pelko, ulkopuolelle jäämisen pelko, ongelmallinen kanssakäyminen-

Viisisakarainen tähti on kadottanut tasapainonsa - yksi sen sakara osoittaa suoraan alaspäin. Jokin tilanne on juuttunut paikoilleen tai siihen on kasautunut paljon jännitystä. Kanssakäymisen selkiinnyttäminen näyttää mahdottomalta. Niinpä kaikki näyttää vieläkin synkemmältä. Ihmissuhteet uhkaavat rikkoontua ja kaikki, mihin kosket, hajoaa. On aivan kuin sinut olisi tuomittu tarkkailemaan, kun kaikki ympärilläsi hajoaa. Lanteissa olevat viisi symbolia voidaan selvittää seuraavalla tavalla:

Punainen kolmio: oma energiasi on estynyt
Keltainen kolmio: ajatuksesi kiertävät ratkaisun löytymisen, ulospääsyn, läpimurron ympärillä.
Vaaleansinen kasvava kuu: tilanne koskettaa alitajuntasi syvimpiä syövereitä. Se menee suoraan lävitsesi.
Musta soikio: musta aukko, ei ulospääsyä, toivottomuutta.
Sininen ympyrä: sisäinen viisautesi kehottaa sinua tekemään jotain.

Tilanteessa on ongelmallista se, että et tee mitään, mutta samalla kuitenkin kidutat itseäsi sekavilla ajatuksillasi.

Kun olet nostanut tämän kortin, olet valmis katsomaan elämäntilannettasi sellaisena kuin se on. Sinulla on nyt tilaisuus vapautua aloittamalla tarvittava keskustelu joko kumppanisi tai itsesi kanssa. Vain selkeä ja avoin kanssakäyminen helpottaa edistystä.

Millä elämäsi alueilla et ole tarpeeksi selkeä ja päättäväinen? Keiden kanssa sinun tarvitsee selvittää asioita?

Nosta uusi kortti nähdäksesi, mikä muuttuu, kun puhut avoimesti asioista tai kun annat itsellesi luvan katsoa rohkeasti tilanteen todellisuutta.

Jotta elämäsi voisi olla huolettomampaa ja tasapainoisempaa, sinun on lakattava murehtimasta sitä, minkä olet jättänyt taaksesi. 

Elän todellisemmin ja rehellisemmin!
 ***

Nostin vielä varmuuden vuoksi toisen kortin, mikä muuttuu...sain TAIKURIn. 
 
 
-kommunikaatio, leikinomainen asenne kaikkiin mahdollisiin kommunikaatiomuotoihin; joustavuus, loistava älykkyys-

Sinulla on hienoja kykyjä, jotka sinun tulisi jakaa muiden ihmisten kanssa. Eräs tärkeä tehtäväsi on löytää tai luoda oikeat olosuhteet ja ympäristö sille, mitä teet.
Millä alueella olet lahjakas? Millä keinoin ja millaisessa ympäristössä voit jakaa lahjojasi eteenpäin muille?
 
Luo itsellesi mielikuva siitä, mitä haluaisit tehdä ja mikä sopii sinulle parhaiten. Kuvaile se.
Omien luovien voimavarojeni käyttäminen tuottaa minulle suurta tyydytystä ja tekee minut onnelliseksi.
***
Näillä mennään siis :-)

Mukavaa pääsiäisen aikaa Sinulle!
 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Miekkojen Kuningatar

Hei!

Tämän päivän teemakorttina on MIEKKOJEN KUNINGATAR.


 
"Kuningatar on usein vanhempi naishenkilö (30+ tai hyvin kypsä nuori nainen) joka on saanut jo paljon aikaan. Kypsyys ja pätevyys ovat esillä."
 
Selkeydellä, avoimuudella ja aitoudella raivaat ne esteet, jotka tähän asti ovat estäneet sinua saavuttamasta aitoa täyttymystä.

 ”Tunkeutuminen vanhojen naamioiden ja roolien läpi, järkevä, älyllinen, looginen, puolueeton.”
 
 Kun panet naamiosi syrjään ja luovut sinulle turvaa tarjonneista tutuista rooleista, luovut samalla vapaaehtoisesti tavaksi tulleista puolustusmekanismeista. Kun käytät läpitunkevan, syvän ymmärryksen miekkaa, huomaat, etteivät naamiosi ainoastaan suojele ja kätke sinua. Ne myös erottavat sinut itsestäsi ja muista. Ponteva naamioittesi irti repiminen vapauttaa sinut. Miekkojen Kuningatar ohjaa sinut pois ympäröivistä pilvistä selkeyteen ja avoimuuteen.
Olet parhaillaan irrottautumassa vanhoista rooleista ja käyttäymismalleista. Tämä saattaa tuoda tuskallisia kokemuksia, mutta se on sen arvoista! Saavuttamasi selkeys vapauttaa sinut!
Millaisten roolien taakse helpoimmin ja useimmin piiloudut? Oletko valmis pudottamaan ne?

Elämäni ainut tehtävä on pysyä uskollisena ja aitona itselleni.
*** 
Mielenkiintoinen ja ihana kortti! Ilmaelementti, naisenergiaa. Ja selvisin hengissä eilisestä. Nyt saamme hiljentyä pääsiäisen viettoon!

Ihanaa Pitkäperjantaita Sinulle!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Maljojen 9. Onnellisuus

Huomenta!

Tänään saamme nauttia tästä:

MALJAT 9. ONNELLISUUS
 

- siunaus, onni, sopusointu, syvä ilo,hiljainen tyytyväisyys, syvä rakkaus-
 
Kortti edustaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia; se on ilon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden symboli. Tämä kortti kuvataa ylitsevuotavaa rakkautaa sekä lujaa ja tervettä itseluottamusta. Myönteinen mieliala ja asenne luovat hyvää pohjaa myös tulevaisuudelle. Kortti edustaa luovaa mielikuvituksen käyttöä sekä kykyä toteuttaa toiveet. 
 
  "Tämä hetki on täynnä harmoniaa ja sisäistä iloa. Avaudu sille täysin. Älä menetä tätä tilaisuutta! Kortti ilmentää iloa, avoimuutta ja jakamista, jotka kumpuavat ylitsevuotavasta rakkaudesta; rakkautenne säteily vetää myös muita ihmisiä puoleensa, jos he vain ovat sille avoimia. Kortin ilmentämä onni ei rajoitu yhteen ihmiseen. Haluat jakaa myös muiden kanssa sen, mitä olet kokenut Hänen kanssaan. Säteilystäsi voivat nauttia kaikki, jotka ovat sille avoimia; he vain vahvistavat ja syventävät onneasi."

Mitä enemmän ilmennät ja jaat iloa, sitä enemmän iloa virtaa sinulle takaisin rikastuttaen elämääsi.

***

Tämä on kyllä kaunis kortti, sillä olen menossa tänään häihin. Rakkautta siis piisaa! Oma oloni on taas kaikkea muuta kuin rakkaudellinen. Koira on valvottanut koko yön, sillä on ripuli. Tekisi mieli vaan itkeä ja nukkua. Niin väsynyt olen.

Parempaa päivää Sinulle!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Miekkojen 8. Häirintä

Huomenta!

Tulipa tänään tumman puhuva kortti.

MIEKKOJEN 8. HÄIRINTÄ

- ongelmat kestävyyden suhteen, liiasta ajattelemisesta aiheutuvat huolet, valinnan vaikeus-

Rohkeus puuttuu. Pelko on jähmettänyt paikalleen. Avuttomuuden tunne. Onko sinut aivopesty ajattelemaan ettet pysty tai osaa? Sinä osaat ja pystyt vapauttamaan itsesi tästä tilanteesta. Ratkaisu on itseasiassa aika yksinkertainen. Vapauta itsesi turhista kahleista.

Kaikki, mikä heikentää sinua - kielteiset ajatukset, tunteet, tilanteet tai ihmiset - estää menestystäsi.

Anna asioiden olla ja kehittyä itsestään jonkin aikaa. Älä aloita mitään uutta sinä aikana, kun näihin päätöksiin liittyvä epävarmuus vallitsee. Jupiter tuo ennennäkemättömän ja odottamattoman muutoksen parempaan. Ongelma, jota tällä hetkellä tuntuu olevan mahdotonta ratkaista, tulee kyllä ratkeamaan itsestään.

Kaikki, mikä heikentää sinua - kielteiset ajatukset, tunteet, tilanteet tai ihmiset - estää menestystäsi.

Olen rentoutunut ja luotan elämään! 
***
Tämä on taas tosi kuin vesi, sillä en tiedä mitä laitan päälleni. Nyt on valinnan vaikeutta ja huolia. Olen tilannut kauniin mekon juhliin, mutta jotenkin olen tyytymätön siihen. Toisaalta mitään muutakaan nasevaa ei nyt ole päälle pantavaksi. Harkitsen...Harkitsen...
Muista elämäni valinnoista en nyt malta tässä puhuakaan, mutta sanotaanko näin että elämme suurten muutosten aikoja.

Muikeaa päivää Sinulle!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tiistain NARRI

Huomenta!

Tänään tarotit yllättävät taas positiivisuudellaan. Päivän teemakortiksi nousee nimittäin

NARRI

"Avoimuus, luottamus, valmius riskien ottamiseen, rohkeus seisoa omilla jaloillaan, vapaus, riippumattomuus, luovuus, suuret mahdollisuudet, mahdollisuus ottaa merkittävä askel elämässäsi, sydämen äänen kuunteleminen."

 Olet valmis uuteen alkuun, kenties jopa merkittävään elämänmuutokseen. Antaudu, uskalla hypätä tuntemattomaan, vaikka pelko yrittäisikin pidätellä sinua. Luota sydämesi ääneen."

 "Narri kehottaa sinua antautumaan rakkauden vietäväksi. Kokeile jotain epätavallista ja hyppää rohkeasti tuntemattomaan. Se tuo mukanaan epävarmuuden mutta myös vapauden. Suhteenne on aito ja arvokas vasta, kun pystytte olemaan avoimia ja sanomaan toisillenne asioita, joiden vaikutusta että osaa ennakoida. Avoimuus tarkoittaa että voit kertoa Hänelle kaiken, mitä sisälläsi on - sanallisesti tai sanattomasti. Narrin ilmentämä vapaus tarkoittaa, että unohdat muilta omaksutut käsitykset, normit ja velvollisuudet. Seuraa sydämesi ääntä."

  Jos rohkenet antautua elämään todella täyttä elämää, sinulle voi tapahtua mitä hämmästyttävimpiä asioita.

  Tästä lähtien seuraan sydämeni ääntä. Olen avoin ja valmis menemään minne tahansa se minut kuljettaakin. 

***

Onpa mielenkiintoinen kortti. Tämä sopii ainakin tähän tilanteeseen kuin nakutettu. Tavallaan olen nytkin jännän äärellä. Uuden äärellä. Otan riskejä, olen vapaa, sitoutumaton. Merkittävä elämänmuutos olisi enemmän kuin tervetullutta! Jo kortin keväiset väritkin saavat hymyn huulilleni!

Ihanaa päivää Sinulle!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kummalliset ajat

Iltaa!

En edes muista, koska viimeksi olen kirjoitellut tähän aikaan illasta, mutta nyt tuntuu siltä että elän niin kummallista aikaa että on pakko valaista vähän korttien avulla missä mennään.

Lähimenneisyys: SAUVOJEN 6. VOITTO

 
-voitto- menestys- selkeys- läpimurto- energioiden yhdistäminen-

"Kun olemme etsineet tarpeeksi kauan, kun olemme yrittäneet kaikkemme, äkillinen läpimurto tapahtuu ja odottamaton voitto on meidän. Meidät täyttää ylevä voiman tunne, joka auttaa meidät voittoon kaikessa, missä tahdomme."

Voiman kuusi sauvaa ovat keskenään sopusoinnussa ja ne ovat järjestyneet tarkoituksenmukaiseseti. Rakkautta kuvaavat lootuksenkukat, uudelleen syntymää kuvaavat feeniks- linnun päät ja luovaa voimaa, uuden luomista, Horuksen silmää kuvaavat siivekkäät pallot ovat yhdistyneet ja vahvistavat toinen toisiaan. Liekin palaavat jälleen. Taustan violetti väri on vaalentunut, sillä olet varma voitostasi. Muinaisessa egyptissä tämä väri symboloi läpimurtoa voittoon.

Onnen ja laajentumisen planeetta Jupiter on yhdistynyt Leijonan luovuuteen. Kaikki päämäärät saavutetaan helposti. Voittoa ei kuitenkaan pitäisi koskaan saavuttaa toisten kustannuksella tai niin, että toiset asetetaan epäoikeudenmukaisesti huonoon asemaan. Taistelu on voitettava rehellisin keinoin. Voiton pitäisi palvella jotain hyvää tarkoitusta, joka hyödyttää kaikkia.

Tee mitä suunnitteletkin. Tilanne on otollinen.

Mitä todella haluat saavuttaa? Mitä voitto merkitsee sinulle?

Olen nyt valmis nauttimaan menestyksestä elämässäni. Jokainen elämäni tapahtuma vie minua lähemmäksi lopullista päämäärääni. Voittoni on hyväksi kaikille asianosaisille. 
 ***

Tämä on kyllä totta. Olen lähimenneisyydessäni kokenut voiton hetkiä ja ollut niistä todella onnellinen. Olen kokenut onnistumista, menestystä, läpimurtoa ja selkeyttä. Tällä ei kylläkään ole lähimenneisyydessäni mitään tekemistä työni kanssa, mutta  ei kai sen väliä? Energioiden yhdistymistä on tapahtunut myös parisuhteessa - nähdäkseni- ja olen mielestäni saanut nauttia näistä voiton energioista melko pitkään.

Tämä hetki: LANTTIEN 9. SAAVUTUS
 

-kasvu, saavutus, rakkauteen, viisauteen, luovuuteen sitoutuneisuus, mitä enemmän annan sitä enemmän saan-

Kortin keskellä olevat kolme lanttia symboloivat rakkauden, viisauden ja luovuuden yhdistymistä. Keskeisin yhteenliittävä voima on rakkaus, jonka vaal.pun väri näkyy kahden muun värin läpi. 

Tämä kortti symboloi tasapainoa ja korkeampaa tietoisuuden tasoa, joka näkyy myös ulospäin. Kortista kuvastuu ehdoton luottamus siihen, että valittu tie on oikea. Kortti on ilon, elinvoiman, menestyksen, antavan rakkauden ja täyttymyksen symboli. Kortti kuvastaa myös sadonkorjuun aikaa, työn hedelmistä nauttimisen aikaa.

Jos tietämyksesi ja luovuutesi tulevat rakkaudesta, hyödyt kaikesta elämäsi tilanteista. Mitä syvemmin olet sitoutunut, sitä laajempi on ymmärryksesi.

Tiedätkö, mikä on elämäsi korkein päämäärä?

Mieti tarkoin, onko se, mitä nyt pidät saavutuksena, tasapainossa lopullisen päämääräsi kanssa?

Kaikki, mitä tänään tapahtuu, on parhaaksi kasvulleni. Mitä enemmän annan, sitä enemmän saan.

Kun olet avoin, tietoinen ja rakastava, olet valmis ottamaan myös vastuuta. Silloin vaikeimpiinkin kokemuksiin kätkeytyy suuri lahja.

*** 

Lähitulevaisuus: SAUVOJEN 3. HYVE

 

-hyveellisyys, turmeltumattomuus, rehellisyys, itseluottamus, ei kompromisseja-

Ruumis, äly ja henki ovat tasapainossa keskenään. Ymmärrät oman voimasi ja annat sille vapauden toimia. Et koskaan anna muiden alistaa omaa voimaasi. Tällainen sisäinen rauha tuo uutta itseluottamusta eikä turhista ongelmista tule rasitetta. Sisäinen viisautesi on riittävä ja pystyt torjumaan kaikki mahdolliset esiin tulevat huolet ja epäilyt. Olet täynnä elämänenergiaa ja voimaa, mitä kortin oranssi väri kuvaa.
 
Jos tiedät, mitä tahdot, ja olet vilpitön ja sopusoinnussa todellisen olemuksesi kanssa, menestys ja täyttymys seuraavat luonnostaan.
***
Näinkin voisi kai sanoa. Toivon tätä - itseluottamusta ja sen sellaista.

Hyvää yötä!

Harjoitellaan!

Tervehdys!

Tämän päivän teemamaksi nousee PRACTICE!

Paras tapa oppia olemaan hyvä jossakin, on harjoitella, harjoitella ja harjoitella, kunnes onnistut. Harjoitellessasi joinain päivinä tunnet itsesi vahvemmaksi kuin toisina ja huomaat, että taitosi paranevat mitä enemmän niitä käytät. Muista siis olla kärsivällinen. Tulet myös nauttimaan itsestäsi enemmän kehittyessäsi ja oppiessasi uusia taitoja.
***
Voi, kortti itsessään on jo kovin kiehtova. Siinä varmasti tanssitaan. Tytöllä on tamburiinit kädessä! Mitähän tässä tarkoitetaan? Tunnistatko sinä?

Minä mietin vielä...

Ihanaa päivää Sinulle!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Menestystä luvassa tänään sunnuntaina

Huomenta!

Tänään nostan perinteisen kolmen kortin kimaran.

Lähimenneisyys: RAKASTAVAISET

-Rakkaus, vetovoima, lähestyminen, yhteys, vastakohtien yhdistyminen, jakaminen, kiintymys"

Minkään asioiden alkuperä ei ole järjellä selitettävissä eikä silmin nähtävissä. Rakastavaiset kuvaavat kahta vastakohtaa, jotka tuntevat vetoa toisiinsa ja kaipaavat toisiaan. Tämän kortin nostaminen saattaa viitata ihanan ja jännittävän rakkaussuhteen alkamiseen. Nykyiset suhteesi joko syvenevät tai päättyvät. Ollessasi yhdessä kumppanisi tai jonkun ryhmän kanssa löydät jotain uutta, joka auttaa henkilökohtaista kasvuasi ja omien vastakkaisten ominaisuuksien yhdistämistä.

Mitä etsit rakastamistasi ihmisistä?

Olen nyt valmis tapaamaan kumppanin, jota olen aina kaivannut.

***

Tämä hetki: LANTTIEN KUNINGATAR

- fyysinen hyvinvointi, kehosta huolehtiminen, aistillisuus, ansaittu lepo, ulospäin säteilevä sisäinen kauneus -



”Lanttien kuningatar on taivaltanut pitkän, raskaan matkan läpi autiomaan. Nyt hän on saapunut vihreämmälle, hedelmällisemmälle maaperälle. Kuningatar lepää valtavankokoisen ananaksen päällä nauttien virvoittavasta keitaasta ja katselee rauhallisesti taakseen jäänyttä pitkää ja vaikeaa taivalta.

Kuningatattaren edessä oleva pukki kuvaa lisääntymiskykyä, uuden elämän syntymisen edellytystä. Se voidaan nähdä myös Kauriina: kovana, hellittämättömänä, riippumattomana"

"Viittaa naiseen joka on hoivaava, mutta samalla hyvän liikevaiston omaava, hän on luotettava ja pitää perhettä tärkeänä."

Lanttien kuningatar symboloi vapautta, turvallisuutta ja anteliaisuutta. Hän uskoo itseensä ja omiin kykyihinsä. Lanttien kuningattaressa on elämää ylläpitävää voimaa, ja hänestä uhkuu naisellista rakkautta. Hän on tasapainoinen niin henkisesti kuin fyysisestikin ja osaa nauttia kehon aistillisuudesta. Hän tietää omasta kokemuksestaan että kehon hyvinvoinnista on pidettävä huolta, jotta myös mieli ja sielu voivat hyvin.

Sinulla on paljon ylimääräistä energiaa ja erilaisia kykyjä. Mutta kun koko olemuksesi on tasapainossa, piilevät kykysi pääsevät esiin. Silloin elämänenergiasi voi alkaa virrata vapaasti ja luovuutesi alkaa kukoistaa. Nauti käytännön kyvyistäsi jokapäiväisessä elämässä ja kylvä ympärillesi iloa, turvallisuuden tunnetta ja yltäkylläisyyttä. Löydä omat keinosi, joiden avulla voit saavuttaa sellaisen kokonaisvaltaisen tasapainon, jota Lanttien kuningatar edustaa.
 
 " Olet kulkenut matkasi hedelmättömän taipaleen läpi ja olet nyt saapunut hedelmällisempään ympäristöön. Nyt voit levätä ja kiinnittää huomiota itseesi ja siihen, mitä kehosi tarvitsee."


Miten kohtelet itseäsi? Osaatko arvostaa kehoasi ja pitää siitä huolta?

TUNNEN OLONI TURVALLISEKSI. NAUTIN AISTILLISUUDESTANI.

***


Lähitulevaisuus: LANTTIEN 6. MENESTYS
 
-menestys, saavutus, muutos parempaan, tuotteliaisuus-

Tämä on hyvä kortti kaikenlaisia yrityksiä varten! Ota menestyksesi avoimesti vastaan. Se ei ole enempää eikä vähempää kuin lahja, jonka voit ottaa vastaan kiitollisena ja nöyränä. Todellinen menestys tulee siitä, kun olet oppinut palvelemaan. Tällainen menestys rikastuttaa olemuksesi kaikkia puolia.

Mitä menestys merkitsee sinulle tällä hetkellä?

 "Menestyksen edellytys on oman arvonsa tiedostaminen. Aito itsensä arvostaminen syntyy vain syvällisen ja perinpohjaisen itsensä tuntemisen kautta."
***

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Perjantaiaamun uteliaisuus

Huomenta!

Tänään teemaksi nousee CURIOSITY


 
Curiosity – Uteliaisuus

"Aloita projekti, joka liittyy johonkin, josta olet kiinnostunut. Olet luonnostaan kiinnostunut asioista, jotka liittyvät elämäntehtävääsi maapallolla.  Tarkkaile ajatuksiasi ja tekemisiäsi, ja saat paremman kuvan siitä, mistä olet kiinnostunut. Tarkkaile sinua innostavia aiheita, vapaa-aikaasi ja sitä, mikä kiinnittää huomiosi muissa ihmisissä. Tämä kortti pyytää sinua tutustumaan mielenkiinnon kohteisiisi ja oppimaan sinua kiinnostavasta asiasta lisää. Toisin sanoen, käytä uteliaisuuttasi voimana, joka ajaa sinua kohti parempaa itsetuntemusta."
***
Mikäköhän kiinnostumisen aihe tämä olisi? Tuleeko mitään mieleen? Kortti on ainakin ihanan hellyyttävä! Kissa haistelee Yksisarvisen sarvea ja siinä kimaltelee. Tämä on kehotus tutkiskella itseään! Mikä kiinnostaa ja mikä ei. 
 
Ihanaa päivää Sinulle! 

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Alkuviikon kiitollisuus

Huomenta!

Tänään Yksisarviset muistuttavat meitä olemaan kiitollisia.

THANKFUL


Ajattele ihmisiä ja asioita, joista olet kiitollinen. Kiitollisuus lämmittää sydäntäsi tunteilla, jotka ovat terveellisiä mielellesi ja ruumiillesi. Kiitollisuus korvaa surullisuuden ja saa asiat sujumaan paremmin. Jokainen rakastaa kiitollista ihmistä ja hänen kanssaan halutaan olla ystäviä. Ihmiset, jotka eivät ole kiitollisia ja säälivät itseään tekevät itse itsestään surullisia. Jos lasket, kuinka paljon olet saanut osaksesi siunauksia ja syyt miksi sinun tulisi olla kiitollinen, niin tulet huomaaman, miten avokätinen elämä on itse asiassa ollut. Mitä enemmän uskot saavasi elämältä lahjoja, sitä enemmän niitä myös saat. 

***

Voi miten osuva kortti! Olen nimittäin tällä hetkellä erittäin kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on! Ole sinäkin!

Ihanaa päivää Sinulle!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Taas harjoitellaan!

Huomenta!

Tänään tätä:

EXERCISE



Juokse, kävele, ui tai muulla tavoin liikuta kehoasi. Se antaa sinulle enemmän energiaa ja hyvää oloa.
Harjoittelu auttaa sinua hengittämään syvään, mikä taas kehosi tuntemaan olevansa hereillä ja elossa. Syvähengittäminen voi tuoda mukanaan uusia ideoita tai vastauksia kysymyksiisi. Tämä kortti kehottaa sinua harjoittelemaan useammin niin saat vietyä elämäsi uudelle tasolle.
Joskus sinua ei varmastikaan huvita liikkua koska olet väsynyt, pitkästynyt tai kiireinen. Tällöin pienikin aktiviteetti voi auttaa sinua voimaan paremmin. Liikkuminen auttaa myös nukkumaan paremmin. Liikkuminen on hauskempaa ystävän tai vaikkapa koiran kanssa. Liiku joka päivä jotenkin!
XXX
Vauhdikasta sunnuntaita Sinulle!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Lauhkea lauantai

Huomenta!

Tänään mennään näillä:


Odota parhainta tapahtuvaksi

"Tee toivomus ja odota parasta, sillä elämä antaa sitä, mitä odotat. Jos pelkäät tulevaisuutta, pelkosi saattavat käydä myös toteen. On siis paljon tuottoisampaa odottaa hyviä asioita tulevaisuudelta. Luottamuksesi on taikaa, joka saa toiveesi toteutumaan. Älä huoli, ettei toiveesi toteudu, sillä tämä huoli voi todella estää toiveesi toteutumasta. Uskoessasi toiveesi toteutuvan se toteutuu juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa."
***
Ihqua päivää Sinulle!

Vuositarot Huhtikuu 2017

Huomenta!

Mitä ihmettä! Nyt on JO huhtikuu ja kevät tekee tuloaan. Huhtikuun teemakortiksi meille nousee

MIEKKOJEN 4. ASELEPO


”Tyyneys, oman keskuksen löytäminen, selkeys, hengellinen puhdistautuminen, yhdentyminen, laajeneminen.”
 
Huolet on voitettu. Iloa, laajentumista. Tämä kortti kuvaa uuden toivon ja sisäisen eheyden mahdollisuutta. Se heijastaa selkeyttä ja harkintaa, joiden avulla tilanteiden todellinen olemus voi paljastua. Kortti edustaa pysähtymistä, rentoutumista ja meditaatiota. Se symboloi myös yksinäisyyteen vetäytymistä, puhdistumista ja selkeyden saavuttamista. Kortti on parantamisen ja parantumisen kortti, joka antaa mahdollisuuden toipua menneisyyden koettelemuksista. Kortti kehottaa tilanteen seuraamiseen levollisena mutta valppaana. Kortti sisältää kuitenkin myös varoituksen. Aselepo ei tarkoita rauhaa. Pinnalta katsoen kaikki saattaa näyttää rauhalliselta, mutta tuota rauhaa kenties pidetään yllä vain tukahduttamalla tunteita ja hetken mielijohteita. Tutki tarkoin sitä mahdollisuutta, että häiriötekijät ovatkin jo olemassa ja vain hädin tuskin piilossa juuri tällä hetkellä. Tiedostamalla ne ajoissa voit viedä niiltä niiden hajottavan voiman.
 
Järjestä itsellesi aikaa olla yksin. Rentoudu, hiljenny ja anna itsellesi mahdollisuus nähdä asiat uudella tavalla. Anna kehosi ja mielesi levätä ja kerää uusia voimia.
 
NYT ON AIKA HELLITTÄÄ HETKEKSI. PYSÄHDY JA ANNA ASIOIDEN MENNÄ OMALLA PAINOLLAAN.
 
ANNAN PARANTAVAN ENERGIAN VAIKUTTAA ITSESSÄNI.
 
Tarkastele ympäristöäsi ja järjestä asiasi niin, että ne tukevat tyyneyttäsi ja omassa keskuksessasi pysymistä.
 
Minulla on rauha itseni kanssa.
*** 
Aivan ihanan keväistä huhtikuuta Sinulle!